Pientä hyvää

Nyt ei puhuta karkista, ihme kyllä. Eikä muustakaan syötävästä, vaan isonsiskon tavoin ajattelin pysähtyä perjantai-illan iloksi perimmäisten ja tärkeiden asioiden äärelle. Nimittäin auttamisen. En tiedä onko jollain muilla sama tilanne (no isollasiskolla ainakin), että sattuisi omaamaan maailman ihanimman äidin. En kuitenkaan nyt kirjoita äidistäkään, vaan jostain mitä äidiltä tipahti tänään postissa. (Eilen tipahti ihan oikea postikortti ja sekin oli ihana, pääsee seinälle)

Nimittäin ystävyysranneke. Kyseessä ei todellakaan ole mikään ihan tavallinen ranneke, vaan tämmöinen ranneke. Eli ystävyyden rannenauha. Positiivarien nettisivuilla siitä kerrotaan näin:

Ystävyyden rannenauha -kampanja on ainutlaatuinen osoitus siitä, miten autettavat voivat olla itse aktiivisesti mukana rakentamassa omalle yhteisölleen parempaa tulevaisuutta. Heillä ei ole varoja uuteen kattoon tai kaivoon, mutta he osaavat tehdä taiturimaisia rannekkeita. Sido se ylpeänä ranteeseesi, muista kuka sen on tehnyt ja tiedä, että juuri hänelle ja hänen läheisilleen ystävyytesi osoitus on erittäin tärkeä.

Yhden rannenauhan valmistaminen vie aikaa 3-4 tuntia. Rannenauhat valmistetaan 32 perheen voimin Hikkaduwan Vaulakotan kylässä ja talkoisiin osallistuvat myös Ilolanvammaiskodin ja Toivolan lastenkodin asukit. Tule mukaan, rohkaise ihmisiä jotka haluavat itse auttaa itseään. Vaihda 10 euroa tuntien työn tulokseen ja saat itsellesi siitä taidokkaan muiston, jota voit kantaa mukanasi vaikka joka päivä"

10 eurolla ei toki maailmaa, eikä Sri Lankaa, pelasteta mutta alku se on tuokin. Ja hiukan rankahko viikko pyyhkiytyi mielestä kun keittiön pöydällä odotteli tuommoinen. Ja koska nyt tiedän miten hyvä mieli minulle tuollasesta tuli, haluan omalta osaltani varmasti laittaa hyvän kiertämään. Vaikka rannekkeen ostaminen on vasta pieni alku, niin väitän että joka kerta kun näen tuon ranteessani niin mielessä käy ajatus ja kysymys siitä mitä juuri minä voin pienellä elämälläni kenties tehdä. 

Puuh. Rakas koiraystävämme Elias on tänään syönyt Venlan kakkapökäleen (toki se oli ensin vähän kierinyt siinä), syönyt pari kenkää (ehdin onneksi väliin suht ajoissa) ja nyt se ei jätä nukkuvaa Venlaa ja sen hampaita rauhaan. Kovasti maistuis myös tuo em. ranneke. Ai miten niin se kaipais vähän puuhaa? Lääh puuh. Joskus muutama lisäkäsi tuommosen koiran leikittämisessä ois aika jees.