torstai 22. joulukuuta 2011

It's the most wonderful time of the year



Jos vuodesta pitäisi valita joku yksittäinen juhla suosikiksi, peittoaisi joulu ja sitä edeltävä joulunaika kaikki muut juhlat ja tapahtumat aivan mennen tullen! Rakastan (kyllä, tässä voin käyttää näinkin voimakasta sanaa) joulua, sen tuoksuja värejä, ääniä ja koko tunnelmaa.




Tänä vuonna joulun aika on kuitenkin ollut kovin erilainen edeltäviin vuosiin verrattuna. Marraskuussa aloitetut rauhalliset jouluaskartelut vaihtuivat kertaheitolla uuden työn opetteluun ja kiireisiin työpäiviin. Normaalisti olisin ehkä enemmän jaksanut tuoda joulua kotiinkin - varsinkin kun uusi sellainen on juuri hiljattain saatu ihan kodin tuntuiseksi. Kuitenkaan työpäivien jälkeen ei vain ole yksinkertaisesti jaksanut; fyysinen ja henkinen uupumus uuden opettelusta on vienyt voimat ja jouluaskareet ovat jääneet sinne marraskuulle. Nämä kuvat eivät siis ole meidän kotoa, vaikka hiukan niin toivoisinkin. Ehkä sitten ensi vuonna.

Tänä vuonna saan kuitenkin ensimmäistä kertaa kokea millaista on todella nauttia joulun tuomasta henkireiästä työtä tekevän arjen keskellä. Huomenna töistä lähtiessä voinkin ehkä todella tuntea ansainneensa joulun...jos nyt niin voi sanoa. Ainakin uskon että osaan nauttia siitä vielä aikaisempaakin enemmän. Koristeiden,  lahjojen ja suklaan lisäksi aion nimittäin nauttia siitä paljon puhutusta joulun rauhasta. Siitä ettei ole pakko herätä aikaisin tai mennä mihinkään jos ei halua. Voi vain hengähtää hetkisen mukavien ihmisten seurassa. Ja syödä rauhassa suklaata oikein nautiskellen. Erittäin rauhallista ja rentouttavaa joulua kaikille!

tiistai 20. joulukuuta 2011

Oi kun ois...




Tiiättekö yksi asia ärsyttää tässä muuten niin ihanassa joulun odotuksessa. Kun ihmetyttää vähän tuo keskustelu joka kulkee semmosilla linjoilla, että "oispa..." "voi kun ois..." "kyllä kaikki sitten jos ois..." "ei oo yhtään joulufiilis ilman..."

Lunta. 


Äsken radiosta kuulutettiin oikein kansalle, että luvassa musta joulu. Voi, toivottavasti ei meillä ainakaan. Meidän joulu aikoo olla ehkä enemmän punainen. Tai ruskea niin kuin suklaa.

En meinaan ymmärrä tekeekö ainoastaan lumi joulun. Mun joulun tekee ainakin glögi, joululaulut, kinkku, suklaa, läheiset ihmiset, nauraminen, hiukan stressaaminen ja kuivatut luumut. Eihän lunta voi edes syödä.

Ja pimeetähän ulkona sitä paitsi on. Voidaan kaikki kuvitella että siellä on lunta. Lunta joka sataa hiljalleen maahan höttöseksi kerrokseksi. Siihen märän niljaisen asfaltin päälle.


Minun joulu tulee ilman luntakin. Tänään lähden sitä paitsi tontun tehtävissä Lempäälään pienimpien siskojen luo. Siitä se joulu melkein alkaakin.

Niin muuten. Lunta kaipaavia suosittelen googlettamaan "Let it snow". Kannattaa katsoa mitä tapahtuupi. 

-pienisisko.

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

En minä millään pahalla...

Esimerkiksi Hesyn sivuilla kerrotaan, että koira ei osaa hävetä. Se mikä usein tulkitaan koiran häpeäksi, onkin oikeastaan koiran pelkoa omistajansa reaktiota kohtaan. 

Näinhän se varmaan onkin, vaikka en ihan ymmärräkkään miten tuo eroaa ihmisen häpestä. Jos minä vaikka olen syönyt viimeiset pantterikarkit K:lta salaa häpeän kyllä tekosiani. Myöskin pelkäisin, koska en ole ihan varma huutaako K minulle lujaa vai onko hän vain onnellinen puolestani kun edes toinen meistä on saanut pantterikarkkeja. 

Hyvin oli kelvannut mutusteltaviksi

Normaalisti Elias jonkun ajan päästä tulee ovelle vastaan, mutta nyt ei kyllä oikein uskaltanut. 


Oli miten oli, Elias oli tänään aika nöyrää poikaa kun oli vedellyt nassuun kaksi kappaletta juomapulloja. Ja en kyllä mielestäni kovin pahasti oo sitä kohdellut tuommosten tihutöiden jälkeen. Ihan vaan napakka EI on kelvannut. Minusta Elias on siis vaan astetta kehittyneempi koiraksi ja häpesi tekosiaan ihan oikean ihmisen tavoin. Tai sitten se vaan pelkäsi että heitän sen seinään. En kuitenkaan ihan siihen usko...


Onneksi Elias ei ole kovin pitkävihaista sorttia ja uni maittoikin ihan kivasti heti minuutin päästä. 

tiistai 13. joulukuuta 2011

Riisivammaisen vaihtoehto


Mun maha ei oo viime aikoina (tai vuosina) oikeen tykänny riisistä tai isoista määristä vehnää. Se kasvaa suuren suureksi palleroksi ja on aika kipeä. Kuvakin mulla tuosta ilmapallomahasta on, mutta en uskalla sitä täällä julkaista koska se näyttää siltä kun oisin viidennellä kuulla raskaana. 


Loistava vaihtoehto riisille on tietysti kasvikset, mutta nekin alkaa ihme kyllä välillä tökkimään. Ja ei kyllä kanakastike ja porkkana oikeestaan oo kovin hyvää. Lammaspata ja emmer-viljariisi sen sijaan on oikeinkin hyvää. En rehellisesti sanottuna oikeastaan tiiä mistä tuota saa, itse ostin sen tänään Sipoosta yhdestä pikku kahvilasta ja se on Malmgårdin tuottamaa.

Täällä kerrottaan emmeristä seuraavaa:

Emmervehnä (Triticum dicoccon) on niukkasatoinen vehnälaji, jota viljeltiin varsinkin maanviljelyn alkuaikoina. Eräillä seuduilla Etelä-Euroopassa sitä viljellään runsaasti edelleenkin. Nykyisin eniten viljelty vehnälaji, Triticum aestivum, on syntynyt emmervehnän ja erään Keski-Aasiassa kasvavan heinälajin risteytymänäEmmervehnää kutsutaan myös keskikokoiseksi speltiksi (eng. medium spelt).

Vehnäähän se on siis tuokin, mutta jotenkin kuitenkin paremman oloinen vaihtoehto kuin ranskanleipä. Tiedä sitten siitä. Ei ainakaan turvonnut maha palloksi.

PS. Isosiskoni on aika nolo. Se ei enää kirjoita tänne koskaan. En tiedä miksi. 

tiistai 6. joulukuuta 2011

94-vuotiaan Suomen juhlavastaanotto



Täällä katsellaan kovasti kättelyitä ja juhlistetaan vanhenevaa Suomen maata. Karjalanpaisti tuoksuu uunissa ja isosiskokin on kotiutunut Helsinkiin niin mikäs se tässä on ollessa. Oli muuten aivan mahtava tuo Peter "angry bird" Vesterbackan vaimon leninki.

Joulun tervehdyksiä


Tällaisia joulukortteja on askarreltu tänä vuonna. Ja lähetettykin jo. Joulukorttiaskartelujen jätepaloista sai hyviä sabluunoita pakettikorttien tekemiseen. Ovat nyt sitten vähän samaa teemaa.
...lala lallalla, helikellot soi. Tulla tonttuset voi ilomielin!


maanantai 5. joulukuuta 2011

Kauniimpia kuvia elämästä



Pitäis ehkä ihan suosiolla jättää tuo kuvien ottaminen niille ketkä sen taitaa. Itse oon ihan liian kärsimätön opettelemaan. Vaikka ois aika pätevä opettaja ihan kotona. 

K on ottanut ihania kuvia mm. meidän kotiympyröistä ja remppakuviosta ja laittanut niitä tänne. On se vaan aika taitava. 



Mulla (eli pienellä siskolla) on tänään melkein vapaapäivä ja suuntaan kohti Kumpulaa kattomaan tolle vihdoin työllistyvälle siskolle kenties uutta kotia. Saas nähdä josko meistä tulee vihdoin melkein naapureita. 2,9 km näytti olevan kiven heitto ovelta ovelle. 

Raakaa suklaata

Niinkuin tuossa aikasemmin jo kertoilin, olen kovasti viime aikoina lueskellut kaikenlaisia superfood- ja muita terveysintoilublogeja. Yksi kiva on Trendin sivuilla oleva Kiitos hyvää.  Vähän sielläkin menee jutut välillä hifistelyksi, mutta kivoja reseptejä ainakin.

                               





Tämmöisestä hippeilystä intoutuneena meillä on viime aikoina mutustettu raakasuklaata. (Ja yksi kpl Aladdin suklaarasioita sekä aika monta joulusuklaa-konvehtia. Mutta ei niistä sen enempää.) 

Raakasuklaa on kyllä loistavin keksintö sitten tavallisen suklaan. Sen tekeminen on oikeesti todella helppoa. Eli kaakaovoi/kookosöljy vesihauteessa nestemäiseksi, sekaan raakakaakojauhe, hunajaa (tai muuta makeuttajaa) ja jos haluaa niin vapaavalintaisia nibsejä. Eli rouskuvia palasia. Ne voi olla esim. kaakaonibsejä, pähkinää tai kuivattuja marjoja. Goji-marjat sai jäädä vielä kaupan hyllylle. Ne on kuitenkin vähän too much minusta. 

Ihan halpoja raaka-aineet ei ole, mutta riittosia kylläkin. Ja me ollaan tässä pitkin viikkoa ostettu nuo niin ei kirpase kerralla ihan niin pahasti. Punnitse & Säästästä ja Ruohonjuuresta ainakin saa. Noin 13 euroa maksaa puoli kiloa kaakaojauhetta, kaakaovoi on n. 20 e puoli kiloa ja pähkinät maksaa sitten muutaman euron. Mutta raakasuklaata ei kovin runsaalla kädellä edes jaksa syödä, eli nuo ainekset riittää jo tosi pitkäksi aikaa. 

Eka setti tehtiin äsken silikonimuotteihin ja tuli ihan pikkasen liian tujua tavaraa. Nyt kokki numero kaksi koittaa onneaan josko tulisi hiukan vaaleampia versioita. Hyviä ne on kummiskin. Ja terveellisiä. Parasta niiden tekemisessä on helppouden lisäksi se, että kaakovoiset kädet voi lätkiä vaikka ympäri naamaa tai käyttää omia sormia huulirasvana. Toimii!

Terveisin,

pienisisko

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Päivä pienensiskon matkassa


Elias on normaalisti aika touhukas pieni koira, mutta aamuisin se keskittyy olennaiseen. Pentuna se vielä jaksoi herättää muun väen ja kun kaikki oli ylhäällä Elias valtasi sängyn köllöttelyynsä. Nyt se tykkää ihan vaan köllötellä siihen asti että tuulihousut kahisee ja se pääsee ulkoilemaan. Niin tapahtui myös eilen.

                          

Ilta oli mennyt aika pitkäksi kavereiden kanssa Vantaan yössä, eli oli melkoisen hämmentävää herätä auringonpaisteeseen. Niin kuitenkin kävi. Kymmenen maissa vetästiin maitokahvit ja ruisleivät aamupalaksi ja suunnattiin äkkiä ulkoilmaan. Ettei vain katala aurinko ehtisi hävitä. 

                           
                          

                          

                          

Suunnaksi otettiin normilenkistä poiketen kaivopuisto, mutta päätettiin pysähtyä ensin Eiran valtavaan koirapuistoon. Eirassa on aika paljon kaikkea hienoa, mutta tuo koirapuisto on kyllä yksi hienoimmista jutuista. Vähän eri kuin meiän Torkkelinmäen pienen pieni puisto. 

                            


                           

Joulukuun kolmantena harvemmin on terassikelejä nähty, mutta nyt nähtiin. Siksipä yksi itsensä melkein uuvuksiin juossut koira ja kaksi muuten vaan janoista ihmistä oli kovin onnessaan löytäessään Cafe Caruselin terassin ja vuoden viimeiset terassijätskit.

                             

Ruuaksi oli taas vaihteeksi wokkia. Se on aika hyvä vaihtoehto näin ennen joulua keventäville. Lihat suikaleiksi ja kasvit palasiksi ja pannuun. Perään pussillinen jotain maustesoosia ja sitten vaan syämään.

                             

                                     

                             

Ilta näytti aika samalta kuin aamukin kun hyperaktiivinen koira oli onnistuttu väsyttämään. Ennen nukkumaanmenoa katteltiin vielä Kings speech ja syötiin ihan liikaa irtokarkkeja (kuvassa ei tosin King´s speech vaan avaraluonto ja Eliaksesta kovin ihmeellinen lintu). Se oli semmoinen päivä se. Ja kiva olikin.
 
                              

Viiden klubi ja rekiretki

Tämä juttu oli ihan unohtunut bloggerin uumeniin, mutta kerrotaan eräästä marraskuun launtaista nyt kuitenkin.

Silloin oltiin K:n kanssa treffeillä. Me ei todellakaan käydä kovin usein treffeillä ja edelliset saattoi hyvinkin olla meiän ekana vuosipäivänä Lappeenrannan Mäkissä. Jeah!


No parempi myöhään kun ei milloinkaan. Kiva lauantaipäivä piti oikeestaan paketoida "treffeiksi" ihan vaan siitä syystä että K tuskin ois suostunu lähtemään Club for Fiven joulukonserttiin ihan vapaaehtoisesti. Tokikaan en kertonu että kyseessä on joulukonsertti. Kjäh. Mutta pieni huijaus ei haitannu, koska konsertti oli ihan tosi hyvä. Oikein itekin yllätyin. Siis oikein lämpöisesti voin suositella sitä joka iikalle. (Helsinkiläisten harmiksi joulukuun Savoyn konsertit on jo ilmeisesti loppuunmyyty.)

torstai 1. joulukuuta 2011

Onnea ja Joulupalloja (Onni on... nro 27)


Satuin Helsingin Akateemiseen muutama viikko sitten kun herrat Arne & Carlos olivat tulossa esittelemään kirjaansa nimeltä Joulupallot. En ihan kerennyt jäädä heidän puheenvuoroaan odottelemaan, mutta kirjaan ehdin tutustua ja melkein ostaakin. Piheys tulis kuitenkin vastaan, mikä ehkä hiukkasen kadutti myöhemmin, koska nuo pallot olivat vaan jotenkin niin ihanan jouluisen pehmeitä ja sympaattisia.

Onneksi I:n äiti bongasi Kalevasta jutun joulupalloista ja niiden kehittäjistä, ja olipa Kalevan toimitus ollut niin nokkelana, että oli liittänyt oikein ohjeen jutun mukaan. Olenkin hyvin pääsyt Joulupallojen kutomisen makuun, kiitos sanomalehti Kalevan ja Arnen & Carloksen. Nyt pitäisi vaan olla kotona kuusi tms, johon näitä voisi ripustella.




Kuusen kantoon en ihan vielä kuitenkaan ryhdy, sillä toinen onnen aihe pitää sisällään kodin pakkaamista pahvilaatikoihin ja muuttoa eteläiseen Suomeen. Eilen selvisi nimittäin tulevaisuuden työkuviot, ja erityisen onnellinen tilanne on siksi, että pääsen asumaan jälleen -lähes kuuden vuode eron jälkeen- pienensiskon kanssa samaan kaupunkiin. Tai no, jos nyt ei ihan samaan kaupunkiin niin ainakin samaan maakuntaan. hih.

Tällä hetkellä onni onkin epävarmuuden loppumista sekä pehmeän ja punaisen joulun odotusta...ja hiukan myös etelään muuttoa.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Joululahjastressin minimointi

Olen kuulkaas hyvissä ajoin liikkeellä joulutontun tehtävissäni. Eikä vielä juurikaan yhtään hikoilua osotoskeskushulinassa. Vaikka äsken vähän ison siskon kanssa käytiin tutkailemassa pohjoisen joululahjatarjontaa ihan Stockmannilla asti. Oon meinaas Oulussa työhommeleissa hetkisen ja oli luppoaikaa moikkailla tuota suurempaa siskoa. Kiva oli reffata, terkkuja vaan!


Mutta joululahjoja olen klikkailut kotiin täältä. Tai ei mitään klikkailut, vaan ihan rahalla maksanut mutta kuiteskin. Sieltä niin, intterwebistä suoraan kotiovelle. Toivottavasti tulevat ennen joulua.



Itelle ostin joululahjaksi loppuneen tilalle uuden puuterin. Jes. Postimaksu oli ilmanen ja puuterin hinta ehkä 30% halvempi kuin Suomen kaupassa. Eli Win win. (On muuten hyvä elokuva. Siitä voisin kirjoittaa myös joku päivä)

torstai 24. marraskuuta 2011

Marraskuu, mikä ihana tekosyy


En tiedä montaakaan Suomen marraskuuta rumempaa asiaa. Alkuun olin ihan fiiliksissä tästä pimeydestä ja kynttilöiden sytyttämisestä ja höyryävistä teekupeista ja jouluvaloista ja ties mistä. Mutta, noh let's face it: onhan tämä nyt ihan perseestä. Anteeksi ruma sana. Mutta ruma se on marraskuukin.

Viimeisen kuukauden aikana oon neljä viidestä työpäivästä ollu aivan rikki siihen millä tolalla tämä maailma makaa. Ja sinä viidentenä päivänä oon muuten vaan angstannu että mikä musta tulee isona ja mikä on mun elämän tarkotus. Perjantaisin oon sitten ollu noin klo 16-19.30 innoissani viikonlopusta ja viimeistään siinä kasin paikkeilla huomannu, että hitsit, huomenna on lauantai ja sitten onkin jo melkeen maanantai. Kerrassaan mahtavaa hetkeen tarttumista. 

Ja kaikki vaan siksi että marraskuu on ruma kuu. Marraskuussa ei voi olla iloinen. Eilen koitin ihan aidosti ja oikeasti hymyillä koko päivän. Ja voin kertoa että oli vaikeeta. Mutta kyllä mä melkeen onnistuin. Koitahan sinäkin!

On muuten ihmeellistä että kun googlen kuvahakuun laittaa marraskuu, tai vielä parempaa "ruma marraskuu", sieltä tulee vaan jotain heleitä kuuramaisemakuvia. Joo tervetuloa vaan Helsinkiin, ei paljon oo heleää kuuraa näkyny. 


kuva täältä ja alimmainen oma

-pienisisko.


maanantai 14. marraskuuta 2011

Uudet karppiset


Ihan pakko ihan nopsaan vinkata, että uusi vähähiilihydraattisia leipiä eli Karppisia ois tulossa kauppoihin. Aika mahtavaa. Ne alkuperäset oli musta aika ällöjä ja pitäydyin tähän asti ihan vaan perusruisleivässä. Mikään suuri karppaja kun en ole. Mutta kyllä näitä voisin maistella. Ja säästellä vähän hiilarivarantoja sitten vaikka jouluun. 





-pienisisko. 



The Understudy


There they'd fallen asleep in T-shirts and underwear
on the freshly made bed, curled up
facing each other like parentheses.

Eilen ajeltiin I:n vanhempien kyydissä mukavan mökkiviikonlopun jälkeen Kuopiosta Ouluun, ja matkalla yksi hetki osoittautui mulle täysin erilaiseksi kuin muille matkakumppaneille. Hetki oli nimittäin se, kun David Nichollsin The Understudy kirjan viimeisen sivun viimeisen lauseen luettuani suljin kirjan ja pistin sen auton selkänojapussiin. Huokaisin hiljaa syvään ja tuntui, että olisi pitänyt puhua jollekin. Mutta muut matkalaiset katselivat maisemia ja olivat täysin tietämättömiä suuresta hetkestäni.

David Nichollsilla on uskomaton tapa kirjoittaa niin, että viimeisen sivun jälkeen tuntuu kuin olisi heitetty yhtäkkiä pois todella hyvien ystävien elämästä. Tosin se elämä oli varsin ihanaa niin kauan kuin sitä kesti. One Dayn jälkeen odotukset oli korkealla, mutta The Understudy oli kaukana pettymyksestä. Stephen C. McQueenin elämään elokuvamaisessa maailmassa oli jotenkin hämmentävän helppo samaistua, ja hitaasti lukijan sielua raapiva rakkaustarina piti otteessaan viimeiseen riviin asti.

Kirja ei sisällä elämäämullistavia pohdintoja tai tuo lukijalle sisältöä ajattelun syvimmillä tasoilla. Juuri siksi se olikin niin ihana. David Nicholls kirjoittaa arjesta ja elämän yksinkertaisuudesta kaikessa sen rutiininomaisuudessa ja yllätyksellisyydessä, pettymyksissä ja pienenpienissä onnen hetkissä.

Life seemed to be at its best,
its truest and most intense
when it most resembled life as simulated on screen:
full of jump cuts and slow motion,
snappy exit lines and gentle fades to black.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Vuohenjuustojuurespaistos ja kasa huonoja kuvia





Näin kovin hienoja ruokakuvia osaan ottaa. K oli kaupassa ja en ihan osannut käyttää kameraa. Laitan reseptin jos tuo on syötävää. Se selviää n-y-t nyt.

-pienisisko.