maanantai 5. joulukuuta 2011

Raakaa suklaata

Niinkuin tuossa aikasemmin jo kertoilin, olen kovasti viime aikoina lueskellut kaikenlaisia superfood- ja muita terveysintoilublogeja. Yksi kiva on Trendin sivuilla oleva Kiitos hyvää.  Vähän sielläkin menee jutut välillä hifistelyksi, mutta kivoja reseptejä ainakin.

                               





Tämmöisestä hippeilystä intoutuneena meillä on viime aikoina mutustettu raakasuklaata. (Ja yksi kpl Aladdin suklaarasioita sekä aika monta joulusuklaa-konvehtia. Mutta ei niistä sen enempää.) 

Raakasuklaa on kyllä loistavin keksintö sitten tavallisen suklaan. Sen tekeminen on oikeesti todella helppoa. Eli kaakaovoi/kookosöljy vesihauteessa nestemäiseksi, sekaan raakakaakojauhe, hunajaa (tai muuta makeuttajaa) ja jos haluaa niin vapaavalintaisia nibsejä. Eli rouskuvia palasia. Ne voi olla esim. kaakaonibsejä, pähkinää tai kuivattuja marjoja. Goji-marjat sai jäädä vielä kaupan hyllylle. Ne on kuitenkin vähän too much minusta. 

Ihan halpoja raaka-aineet ei ole, mutta riittosia kylläkin. Ja me ollaan tässä pitkin viikkoa ostettu nuo niin ei kirpase kerralla ihan niin pahasti. Punnitse & Säästästä ja Ruohonjuuresta ainakin saa. Noin 13 euroa maksaa puoli kiloa kaakaojauhetta, kaakaovoi on n. 20 e puoli kiloa ja pähkinät maksaa sitten muutaman euron. Mutta raakasuklaata ei kovin runsaalla kädellä edes jaksa syödä, eli nuo ainekset riittää jo tosi pitkäksi aikaa. 

Eka setti tehtiin äsken silikonimuotteihin ja tuli ihan pikkasen liian tujua tavaraa. Nyt kokki numero kaksi koittaa onneaan josko tulisi hiukan vaaleampia versioita. Hyviä ne on kummiskin. Ja terveellisiä. Parasta niiden tekemisessä on helppouden lisäksi se, että kaakovoiset kädet voi lätkiä vaikka ympäri naamaa tai käyttää omia sormia huulirasvana. Toimii!

Terveisin,

pienisisko

2 kommenttia:

  1. Mulla on tota kaakaojauhetta, mutta myös nibsejä pitäis ostaa.

    Meillä on syöty yks Pandan joku uutuuskonvehti, kun s-bonuskortilla tai s-pankin asiakkaana sai semmosen "ilmatteeks". Mies sai myös Soneralta jonkun tekstarin jolla sai Ärrältä Fazerin sinistä. Olin pettynyt, kun en itse saanut vaikka olen myös Soneran asiakas. Tosin en mä nyt suklaasta niin välitä, mutta ihan periaatteesta :D.

    Wiener nougatit on kyllä ihan hyviä. Haluaisin vaan kokeilla tehdä suklaata itse.

    VastaaPoista
  2. Oi voi suklaa on kyllä hyvää. Itse tehtynä tai kaupasta ostettuna. Kaikki kelpaa :)

    VastaaPoista