Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koti. Näytä kaikki tekstit

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Räpellä ite -taulut




Oon vähän tässä uuden kodin kunniaksi verestaäny photoshoptaitojani ja tehny ite tämmösiä tauluja. Tai nää nyt on vaan tämmösiä. Mutta tulee kuitenki halvemmaksi ku (kylläkin hirveen kivat) theresesennerholtit ja muut. Tä viinihomma on ihan googlen kuvahausta idealtaan varastettu ja sen oonkin itseasiassa jo luvannu muutenvaanlahjaksi keittiiöön yhelle siskojakin kovemmalle viininjuojalle. 

David Nichollsin One day on kaikessa hömppyydessään mahtava kirja. Siksi se ansaitsee päästä paraatipaikalle meidän uuden kodin seinällä. Jotenkin se sopii hirmuisen hyvin mun ja siskon elämänmyllerryksiin ja viime aikojen fiksuihin valintoihin. 
Kymmenisen vuotta sitten me vielä siskon kanssa oltiin kovasti toistemme hiuksissa kiinni. Revittiin ja potkittiin ja lyötiin minkä kerettiin. Pienisisko kärsi myös mustasta silmästä. Ihan niin rajusti ei enää tapella kun unohdan kaapin ovet ja ripsiväripurkit auki tai lainaan hiukan liikaa pinnejä ja sen sadannenensimmäisen pinnin. Tai edes sillon kun kahvinkeitin jää pesemättä ja leivänmurut pöydälle. Mutta pinnankiristämistä tämä seesteinen yhdessäasuminen välillä vaatii. Isolta ja pieneltä siskolta. Mutta hei, For you a thousand times over. 

-pienisisko. 

torstai 12. huhtikuuta 2012

Tervetuloa takaisin


Kiva nähdä taas. Ison ja pienen siskon elämässä on tapahtunut niin isoja kuin hiukan loivempiakin mutkia ja u-käännöksiä, että blogi on ollut talvitauolla.

Kalliossa tiet on lumettomat, kadunmiehet kömpineet koloistaan Hesarille ja koirapuistossa tarkenee seistä ilman pipoa. On siis vihdoin kevät ja tuntuu varsin kivalta palata tännekin.

Isosiskoa ei tarvi enää moikata ihan pelkästään virtuaalisesti koska meidän elämien tukikohdat on seinän takana toisistaan. Vieläpä ihan ohuen pahviseinän. Eli meistä on tullut kämppiksiä! Täällä kirjoitetaan siis jatkossa meidän yhteisestä elosta Kallion kupeessa Helsingissä ja kivoista ja melko kivoista paikoista joihin elämä meitä keinuttelee.

Tervetuloa takaisin isosisko.



PS. Tiedän että on internetpoliisien mielestä tosi väärin kopioida toisen kuvia ilman lupaa. Anteeksianteeksianteeksi. Mutta Joeri de Schutter vaan on parempi kun minä. Ja halusin jakaa nämä kauneudet.

-pienisisko.

lauantai 7. tammikuuta 2012

Laiska sisustaa

Meinattiin että josko vihdoin rupeis saamaan noita valokuvia seinille. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, joten photoshoppailtu niitä nyt ainakin on. Saas nährä josko ne pääsis ihan seinälle asti.





Wescon roskiksestakin oon tässä vähän salaa haaveillu. Se oisi niin komia. Mutta se nyt on vaan tuommonen haave. 



Nyt kun tässä ryhdyin oikein suunnitteluhommiin, niin löysin paljon paremman idean valokuvien ripustamiseen kun jotkut valokuvakehykset. Ne on niiiin 2011...

Kuva täältä



.pienisisko.



tiistai 1. marraskuuta 2011

Jouluvaloa pimeyteen (Onni on... nro 26)


Se on sitten marraskuu. I:n vastusteluista huolimatta päätin, että marraskuun alku on sen merkki, että voi jo alkaa ripustaa jouluvaloja ja valmistautua joulun aikaan.

Onni on jouluvaloja, kynttilöitä, villasukkia ja joulusuklaata. Niistä nautin nyt.


-isosisko

Ainakin vasarankäytössä parantunut (Onni on... nro. 25)

Onni on...ihana uusi harrastus. Oon lähtenyt nimittäin opettelemaan huonekalujen verhoilua, mikä on ollut sellaisena salaisena haaveena jo pidemmän aikaa. Tämä vanhanpuoleinen olkkarin nojatuoli on kovaa vauhtia saamassa uutta kangasta pintaan, ja itse oon työn etenemisestä ihan haltioissani!


Parasta kurssissa ei kuitenkaan ole tuo itse verhoilu (on nimittäin ajoittain melko verenpaineetnostattavaa puuhaa), vaan se että saa viettää 2x3h viikossa sellasten leppoisanmukavien ihmisten seurassa ainaisen kotona istumisen sijaan. Hauskinta ehkä on olla kurssin nuorin, ja se että kakkospaikkaa pitävä taitaa olla siinä 55+ kieppeillä... Ikäisteni seurassa en siis ole, mutta saanpahan ainakin kuunnella itseäni vanhempien ja kokeneempien viisaita ajatuksia useita tunteja viikossa.

Tällä hetkellä en voi sanoa, et osaisin vielä verhoilla kovinkaan hyvin - yllättävän hankalaa puuhaa välillä. Tähän mennessä oon päässy hyödyntämään tällaisia työkaluja vanhojen niittien poistossa - kamalaa hommaa, voin kertoa! Vasaralla oon hakannu niin paljon, että se alkaa jo sujua, jeee! Eilen pääsin myös ompelemaan teollisuusompelukoneella, mut se vaatii pikkasen vielä reeniä.


Pikkuhiljaa se työ etenee, ja ensimmäinen pala alkaa jo vähän muistuttaa uutta tuolia. Valmis lopputulos paljastunee tässä ennen joulua...

tiistai 25. lokakuuta 2011

Oikeaa elämää








Kävin tänään Suomalaisessa kirjakaupassa työjuttujen perässä ja tajusin että tänään haluan lukea kirjaa. Ahistaa tämmönen ikuinen tietokoneen käyttö. Tuntuu ettei tässä elämässä tuu nykyään muuta tehtyä kun istuttua tietokoneen ääressä. Töissä kaiket päivät ja illat kaiken maailman juttuja lueskellen. 

Ihan oikeesti todella rasittavaa. Varsinkin kun tä tietokone on ihan juntturassa. Tuntuu että mieli on ihan yhtä jumissa kun tä jumittava konekin. Kulkee vähän niinku hidastetussa elokuvassa. R-a-s-i-t-t-a-v-a-a. Ei mulla  sinällään oo mitään tietokoneita tai nettiä vastaan, mutta joskus vaan tulee raja vastaan tämmösen virtuaalisuuden kanssa. Tässä yks päivä huusin K:lle että nyt jumankauta laitetaan nä koneet kiinni ja tehään jotain oikeeta, jotain millä on jotain väliä. Keitettiin sitten kahvit ja syötiin pullaa keittiön pöydän ääressä. K oikein napitti kauluspaidan ylänappia myöten kun oli niin perinteinen tilanne. 

Ja se on musta sata kertaa oikeempaa elämää kun päätön netissä leijuminen. On sillekin tietysti aikansa ja paikkansa, mutta se paikka on jossain muualla kun mun elämässä 12 tuntia päivässä. Eikä me nyt ihan jatkuvasti ollakaan koneella niin paljoa, mutta ihan tosi paljon kuitenkin. K kun nyt sattuu olemaan tommonen nörtti. Anteeksi, datailija. 


Nyt siis laitan linssikeiton liedelle, sytytän kynttilät ja luen kirjaa. Sitä ennen rapsuttelen vähän mun lempikoiraa. Sillä on hieman rankkaa kun se ei saa enää hyppiä sänkyyn köllimään. Tänään oon siis komentanu sen alas tempur-tyynyltä köllimästä noin 12 kertaa. Raukkaparka.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Sitruunakeksin tuoksuinen koti



Eilen leikin taas hyvää kotivaimoketta ja päätin ilahduttaa miestä ja Oulussa kyläilevää pientäsiskoa puhtaan näköisellä ja tuoksuisella kodilla. Ajattelin että oikein pesen lattiat, että tulee semmoinen hyvä tuoksu koko kotiin.

Mutta toisaalta, hyvälle tuoksuu myös keksit ja jotenkin keksien tuoksu tuntui vieläkin houkuttelevammalta kuin puhtaat lattiat. Päätin siis yhdistää sitruunasaippuanraikkaan lattian ja vastapaistettujen keksien tuoksun tekemällä inkivääri-sitruunakeksejä. Vähän niikun kaks kärpästä yhdellä iskulla siis.


Siivoilun jälkeen leivoin pari pellillistä keksejä ihanan siistissä kodissa. Valitettavasti uunista pöllähti kuitenkin keksin tuoksuun sekoittunut viime sunnuntaina paistetun kalan haju, joten se siitä raikkaudesta.
Keksit oli kuitenkin ihan maukkaita ja kotikin on vielä pysynyt suht siistinä.

Mukavaa viikonloppua siis!

tiistai 11. lokakuuta 2011

Siivous ja muut kodin hommat

Aivan mieletöntä. Noin 105 % meiän perheen riidoista on liittyny siivoukseen ja muihin kodin hommiin. Ja voin sanoa että niitä riitoja on ollu aika paljon. Ihan jatkuvaa napinaa siitä että kuka vie Eliaksen ulos, kuka pesee pyykit (ja ihan vaan for the record: tämä asunto ostettiin vain sillä ehdolla ettei mun tarvi ikinä mennä pesutupaan) tai kuka tyhjentää tiskikoneen. Ihme kyllä ruuanlaitosta ei tapella varmaan koskaan. Koska se on ainoa asia mistä molemmat tykkää.

[kuva ihan Googlesta vaan]

[kuva ihan Googlesta vaan]

[kuva ihan Googlesta vaan]

Mutta nyt on kuulkaas rauha laskeutunut meidän kotiin. Koska isosiskosta mallia hiukan ottaneena keksi hienon työnjaon. Se menee niin että K hoitaa pyykit ja minä kaiken muun. Jonkun mielestä saattaa kuulostaa epäreilulta, mutta koska mä oon niin vallan ihana ihminen niin musta tä on ihan fair play. K kuitenkin tekee paljon enemmän ruokaa ku mä ja ehkä jopa vähän parempaakin.

Ainoa miinus tässä on se että tuo pyykkipoika ei oo ihan vielä sisäistäny että pyykkien hoitaminen pitää sisällään ihan kokonaisvaltaisen pyykinpesupalvelun, eli myös pyykkien haun kuivauksesta ja hyvinä päivinä jopa kaappiin laiton. Mutta tässähän tätä harjotellaan. Sillon kun pyykit pursuu koristaan jo kolmatta päivää koitan kovasti pitää mölyt mahassani ja olla ihan tosi kärsivällinen. 

[kuva ihan Googlesta vaan]



[kuva ihan Googlesta vaan]

Oman osuuteni oon mielestäni hoitanu ihan superisti ja siivosin taas. Ihan suorastaan kuulkaa odotin että pääsen töistä yksin kotiin siivoomaan. Aijjettä. Kyllä kelpaa. Kuvitus ei ihan vastaa meiän kotia, mutta kyllä tää tästä. Aika siistiä täällä kuitenkin on.

Tämän pienoisen tarinan koitan pitää mielessä muissakin jutuissa. Sen saman ajan minkä oon käyttäny K:n siivouslaiskuuden pohtimiseen (ja etenkin siitä valittamiseen) on voinu käyttää paljon hyödyllisemmin esimerkiksi ihan siivoomalla. Tai vaikka suklaata syömällä. Höhöhööö.



PS. Syksy on siistissä kodissa erityisen kivaa aikaa. Kun voi polttaa niitä paljon puhuttuja kynttilöitä ja juoda vallan makoisaa kaakauta. Mikäs se tässä on ollessa.

-ps.

tiistai 4. lokakuuta 2011

Mökkiviikonlopun jälkeinen masennus




Tiiättekös sen surullisen tyhjän fiiliksen mikä iskee loman, ihan vaikka pienenkin, jälkeen. Semmoinen koitti sunnuntaina ihan huisin Maaningalla vietetyn viikonlopun jälkeen.

Mökki oli mahtava ja seura mukavaa. Isosisko voinee laittaa mökkitarinaa joskus.

Ihme kyllä, kotiintulo ei ollutkaan ihan kamalaa koska isosisko tuli kylään taas. Ja muutama varsin mukava poikavieraskin tuli kylään sunnuntai-illaksi. Syötiin porukalla tortilloja ja sivistettiin yhtä Big brother -amatööriä siis. Eiköhän sekin päässyt jyvälle tuosta hienoudesta.

Kivoja on kivat sunnuntait ja kivat kaverit.


Ja Elias vahtii isosiskoa yötä päivää.