{ muutto }

Iso- ja pienisisko on päättäneet virtuaalimuuttaa Lilyn puolelle.

Sieltä löytyy nykyään moni meidän omista lemppareista joten kiva päästä vähän lähemmäs. Harvemmin enää tulee bloggerin kautta blogeja seurattuakaan eli helpottuu samalla meidän virtuaalisurffailu.

Jatkossa Kuin kaksi marjaa löytyy siis täältä eli osoitteesta: http://www.lily.fi/palsta/kuin-kaksi-marjaa

-pienisisko & isosisko.

Mistä on viimeiset työreissut tehty?

Melko painavana vaakakupissa mun töidenlopettamispäätöksessä oli työreissut. Eli ne päivät kun nukutaan hotelleissa tai mökeissä hyvällä tuurilla yksin, huonolla kaksin, ja ikävöidään kotiin. Huolehditaan että pärjääköhän se Elias nyt varmasti, syödään liikaa, juodaan liikaa ja jutustellaan ihmisten kanssa hiukan liian myöhään. Ne päivät kun on sellainen olo että kello saisi kiitää nopeemmin ja haluisi jo olla jossain muualla. Kotona. 

Viimeinen työreissupäivä on tällä erää jota kuinkin kaheksaa tuntia vaille pulkassa. 

Se oli tehty...

lempparityökengistä...

tajuttoman kauniista aamuista...

ei niin kovin vaihtelevista junamaisemista...

hiukan masentavista junaeväistä... (Miksi ihmeessä noi keksit on yksittäispakattuja. Ryhdisty VR! Heittäydy hulluksi ja tarjoa matkustajien sormien kliispaamia korvapuusteja.  )

niitten kaikkein tärkeimpien kuvien kattelusta ja ikävöinnistä...

Niistä on viimeiset työreissut tehty. 

Tervetuloa loma.

-pienisisko. 

Stay hungry. Stay foolish.

Melko tasan päivälleen vuosi sitten oli mun ensimmäinen työpäivä uudessa, ihka ensimmäisessä, vakituisessa työsuhteessa ja ekassa oikeassa työpaikassa. Kun samana päivänä mut vakuutettiin asuntosijoittamisen järkevyydestä, päätettiin pikkuisen haparoivin askelein K:n kanssa alkaa etsiä meiän omaa kotia. Kuukausi myöhemmin se löytyi ja yhtäkkiä mulla oli pienissä käsissäni vakituinen työsuhde ja melko iso asuntolaina ja oma remppaa vaille valmis koti.

Nyt, vuotta myöhemmin, elämä on ottanu vielä suurempia jättiharppauksia sivulle-, taakse- ja eteenpäin. Asuntolainanpuolikas lämmittää mieltä edelleen, mutta omasta kodistani maksan tätä nykyä siskon kanssa yhteistä vuokraa. Kivoja koteja silti molemmat. Myöskin elämäni tärkein työpaikka saa kesän jälkeen jäädä ja polvet täristen lähden katselemaan mitä muuta maailma voisikaan näyttää. Se jännittää aika kovasti. 

Eilisillan ja yön mustista ajatuksista ja murheiden laaksoista huolimatta, tänään mieli on kepeempi kuin ehkä koskaan. Semmonen olo, että hitto oon tehny hyviä juttuja elämässä. 

Vanhojen isojen ihmissuhteiden jälkeen pienensiskon elämään on tullut ihmisen mentävän aukon täyttävä kovin tärkeä tyyppi. Juurikin se elämäni ihminen. Heti siihen isonsiskon ja muiden tärkeiden viereen. Kuluneen kevään aikana oonkin ihan oikeesti joutunu myöntymään sille typerälle sanonnalle, että kun sulkee takanaan ovia niin vasta sitten voi avata uusia. 

Mutta kyllä tä mitä hittoa mä haluun tehdä isona -ihmettely silti pelottaa. Varsinkin kun taskussa tosiaan lämmittää melkonen asuntolainanpuolikas. Se hiukan rajoittaa tekemästä jotain ihan edesvastuuttomuuksia. 

Steve Jobs, rauha vaan hänen muistolleen, piti joskus männä vuonna melkosen puheen Stanfordin valmistujaisissa. Täytyy myöntää että muutama kyynel vierähti poskelle ku näin irtisanoutumisen jälkeisen päivän aamuna sitä kuuntelin matkalla töihin. Vaikka pelottaa ja hirvittää niin joskus kipeetkin ratkasut vaan silti tuntuu oikeilta. 

(Sitaatit on lainauksia Steve Jobsin puheesta Stanfordin yliopiston vuoden 2005 valmistujaisissa)

-pienisisko. 

Just sitä ruokaa (Onni on... nro. 30)

Onni on saada syödä just sitä ruokaa mitä tekee mieli. Tämä todistettiin eilen pienensiskon kanssa yhteisvoimin, ku oltiin ensin - tapamme mukaan - haahuiltu tunnin verran ympäriinsä sopivaa ruokapaikkaa etsiskellen. Useitten ravintoloitten ovella käytiin kääntymässä pois ja vielä useemmat tyrmäättiin jo ilman lähempää tarkastelua.

Ongelmaa ei oltu ratkaistu viel senkään jälkeen kun oltiin löydetty sopiva paikka (Don Corleone Kampissa). Päätettiin syödä puoliksi salaatti ja joku pastahässäkkä. Salaatin valinta oli helppo, pastan ei.

Pohdintadialogi tiivistettynä:

Isosisko: Toi kakskytviis (25) kuulostaa hyvälle, otettaisko se?
Pienisisko: mhmm...nii.... (kuiskaten) Mitähän toi vieres oleva syö? Haluun sitä.
Isosisko: En kyl tiiä, ei mun ehkä tota tekis kyl mieli...
- - - siskot miettii miettii - - - 
Isosisko: Eiks toi kaksvitonen nyt kuulosta kuitenki aika hyvälle? Otettaisko se?
Pienisisko: Siin on "kermaista pestokastiketta", en oikeen siit sit tiiä. Mikä hitto toi ton viereisen ruoka on? Sairaan hyvän näköstä.
Isosisko: No kysy silt.
Pienisisko: (vieruspojalle) Hei anteeks, mut mikä toi sun annos on?
Vieruspoika: ööö....tä on numero kakskytviis, muuten en oikeen muista.

Otettiin annos numero 25 ja häränlihasalaatti. Mielettömän hyviä molemmat! Just sitä mitä teki mieli.

Ylälaidan kuvat we heart it

Ja tänään sain taas syödä sitä mitä halusin! Itsevalmistettuna tosin. Lämmin halloumisalaatti:

kesäkurpitsaa

herkkusieniä

parsakaalia

punajuurta

sipulia

jääsalattia

halloumijuustoa

oliiviöljyä

balsamicoa

mausteita (suola, mustapippuri, timjami)

Pilkotut vihannekset vaan pannuun oliiviöljyyn paistumaan. Sekaan balsamico ja mausteet. Halloumit kannattaa paistaa kasvisten "paistoliemessä" samalla pannulla, ni tulee niihinkin hyvää makua. Naminamnam.

Kun kissa on poissa...

... niin pienisisko naaaatiskelee.

Oon työreissulla jälleen kerran (onneks nä loppuu n. 7 tunnin päästä ees hetkeks!) ja vaikka kotoota poissaolossa ei oo mitään kivaa ni edes jotain iloa voi koittaa repiä siitä että saa levitellä vaatteita ympäriinsä. Oonkin vähän mietiskelly et miks hotelleissa on vaatekaapit. Ei kai kukaan oikeesti pura tavaroitaan niihin?? Kun ne voi ripotella lattiallekin. Tai miks säilyttää takkia henkarissa kun se voi lojua kaapin pohjalla ihan hyvin mytyssäkin.

Aikuisten potkupuku (Onni on... nro. 29)

Tää ilta on menny naaaautiskellessa, kun saan olla yksin (Elias-koiran kanssa) siistissä kodissa ja löhöillä tekemättä yhtikäs mitään. Päällä maailman paras en-tee-mitään-asu, elikkäs aamulla ennen töitä Hulluilta Päiviltä napattu One Piece jump in.

Tällanen potkupuku päällä voi tuntee olevansa jollain tapaa coolisti lapsi ja oikeutettu löysäilemään ja velttoilemaan. Juurikin sitä kaipasin pikkuisen onnen hetken tekemiseen. Koska onni on ottaa rennosti sillon kun sitä kaipaa eniten.

Kuvassa en ole minä, mut sama jump in -lököpuku mulla on. (kuva One Piece verkkokaupan sivuilta)

Onni on...(nro 28)

Välillä sitä elämässä pysähtyy kattomaan ympärilleen ja hymähtämään että hitsi ku menee hyvin. Maailmanvallottajahetkinä kaikki näyttää ihan pikkusen kauniimmalta ja valosammalta kuin eilen. Silloin tulee semmonen olo että hemmetti jos koko maailma olis yhtä fiksu ja hauska ja kaunis ja mahtava ku minä, niin kylläpä vaan menis muuten  hyvin!Sitä miettii että mitä nä kaikki täällä kulkee selkä kyyryssä ja suu mutrulla vaikka maailma on niin hitsin hiano paikka olla!

...Kunnes sitten lintu plöräyttää tavarat takaraivoon tai pakettiauto heittää kuralätäkön kaaressa päälle. Tai Elias säntää auton perään Helsinginkadulla ja talutushihna ratkee liitoksistaan.Ihan vielä tätä hurjaa paimentajaa ei kuitenkaan kutsunu ikivehreät lammasfarmit yläilmoissa. Puoltoista autoa se kerkes katsastaa tossa Hesarilla ennen ku se huomas jotain jännää siinä vapaudentunteessaan. Ja luikki kiltisti takas hihnaan kun vähän kutsu. Puuh.

Onni on tuntea joskus että koko maailma on meitä varten.

-pienisisko

Räpellä ite -taulut

Oon vähän tässä uuden kodin kunniaksi verestaäny photoshoptaitojani ja tehny ite tämmösiä tauluja. Tai nää nyt on vaan tämmösiä. Mutta tulee kuitenki halvemmaksi ku (kylläkin hirveen kivat) theresesennerholtit ja muut. Tä viinihomma on ihan googlen kuvahausta idealtaan varastettu ja sen oonkin itseasiassa jo luvannu muutenvaanlahjaksi keittiiöön yhelle siskojakin kovemmalle viininjuojalle. 

David Nichollsin One day on kaikessa hömppyydessään mahtava kirja. Siksi se ansaitsee päästä paraatipaikalle meidän uuden kodin seinällä. Jotenkin se sopii hirmuisen hyvin mun ja siskon elämänmyllerryksiin ja viime aikojen fiksuihin valintoihin. 

Kymmenisen vuotta sitten me vielä siskon kanssa oltiin kovasti toistemme hiuksissa kiinni. Revittiin ja potkittiin ja lyötiin minkä kerettiin. Pienisisko kärsi myös mustasta silmästä. Ihan niin rajusti ei enää tapella kun unohdan kaapin ovet ja ripsiväripurkit auki tai lainaan hiukan liikaa pinnejä ja sen sadannenensimmäisen pinnin. Tai edes sillon kun kahvinkeitin jää pesemättä ja leivänmurut pöydälle. Mutta pinnankiristämistä tämä seesteinen yhdessäasuminen välillä vaatii. Isolta ja pieneltä siskolta. Mutta hei, For you a thousand times over. 

-pienisisko. 

Tervetuloa takaisin

Kiva nähdä taas. Ison ja pienen siskon elämässä on tapahtunut niin isoja kuin hiukan loivempiakin mutkia ja u-käännöksiä, että blogi on ollut talvitauolla.

Kalliossa tiet on lumettomat, kadunmiehet kömpineet koloistaan Hesarille ja koirapuistossa tarkenee seistä ilman pipoa. On siis vihdoin kevät ja tuntuu varsin kivalta palata tännekin.

Isosiskoa ei tarvi enää moikata ihan pelkästään virtuaalisesti koska meidän elämien tukikohdat on seinän takana toisistaan. Vieläpä ihan ohuen pahviseinän. Eli meistä on tullut kämppiksiä! Täällä kirjoitetaan siis jatkossa meidän yhteisestä elosta Kallion kupeessa Helsingissä ja kivoista ja melko kivoista paikoista joihin elämä meitä keinuttelee.

Tervetuloa takaisin isosisko.



PS. Tiedän että on internetpoliisien mielestä tosi väärin kopioida toisen kuvia ilman lupaa. Anteeksianteeksianteeksi. Mutta Joeri de Schutter vaan on parempi kun minä. Ja halusin jakaa nämä kauneudet.

-pienisisko.

Vaahterajäätelö

Onko mulla vaan nälkä, vai vaikuttaako tämä Ben & Jerry's jätskiuutuus todella, toooodellaaa herkulliselle? Vaahterasiirappi ja pecanpähkinät kinuskiin yhdistettynä ei yksinkertaisesti voi olla muuta kuin toimiva kokonaisuus!

Pitänee testata.

Elämän musiikkia

Viime aikoina kirjoittaminen on ollut vähäistä. Lähinnä siksi, ettei ole tapahtunut juuri mitään mainitsemisen arvoista. Nyt on tapahtunut. Sellaista, mistä ajattelin ensin pysyä visusti hiljaa, mutta myöhemmin totesin, että se olisi hölmöä. Koska se on vaan elämää sekin.

Tähän astisen elämän tärkein parisuhde saatettiin päätökseen. Melko lailla sulassa sovussa ja ilman suurta draamaa. Mutta kuitenkin.

Elän elämääni pitkälti musiikin kautta, ja erityisesti nyt oon huomannut miten valtava merkitys musiikilla on mielialaan, ajatteluun ja koko fiilikseen. Eron jälkeen olis kai oikeutettua vetää verhot kiinni ja vollottaa pimeässä kuunnellen all-by-myselffiä tai jotain muuta yhtä itsetuhoista. Monet varmasti tekee näinkin. Itse en siihen halua suostua. Toisaalta myös joku Beyoncen ”Single Ladies” olis ehkä tähän hetkeen vähän too much.

Oon ajautunut kuuntelemaan musiikkia, joka tekee itselle vähän haikean olon, mutta josta löytyy myös sellainen toivon pilkahdus. Anna Puun Kaunis Päivä, Lauluyhtye Viiden Maaliskuun musiikkia ja Haloo Helsingin Viimeinen Maalissa osuu aika hyvin yksiin oman elämäntilanteen kanssa. Ja SMG:n Kaunis Marjaana on samaan aikaan ajatuksia herättävä ja hymyilyttävä. Onhan noita muitakin. Oikeestaan lähes kappaleesta ku kappaleesta pystyy löytämään juuri sen sanoman minkä haluaa kuulla. Ja se musiikissa onkin aika hianoa!

Sitten ihan yhtäkkiä, pieninä hetkinä elämä tuntuu hymyilevän ja olevan täynnä mahdollisuuksia. Joista mihinkään ei tarvitse kuitenkaan tarttua heti. Jos ei just nyt huvita. Silloin kun tulevaisuus on tuntematon ja mennyt on pyyhkäisty pois, on vähän niin kuin pakotettu elämään tässä hetkessä. Ja mukavalla musiikilla se hetki on yleensä hyvä.

- ~ - ~ - ~ - ~ -

Pakko vielä lisätä pienellesiskolle tämä Jipun Kaksi kauneinta. Vaikka onkin vähän surumielinen. Mutta mulla on maailman paras pienisisko. Ja se on maailman tärkein.

Kuvat weheartit ja touchpuppet

Kiva asu

Käytiin eilen pienensiskon kanssa kiertelemässä vähän vaatekauppoja. Ihan muuten vaan. Kun nyt satutaan asumaan samassa kaupungissa ja se on niin helppoa. Yksi puhelinsoitto ja bussimatka ja -kappas vain!- sitä ollaan maailman parhaan shoppailu(tai minkä tahansa-)kamun kanssa Kampissa.

Piti oikein laittaa tänne blogiin asti mun kiva asu. Kivan siitä teki tuo Marlboro Classicsin alennusmyynnistä löytynyt liivi.  "Hauska", sanoi pienisisko. Olipas kiva lähteä näissä aamulla töihin. Pieniä iloja.

Muuten elämään kuuluu hyvää. Muutoksia ja mietiskelyä, erkanemisia ja uusia alkuja. Mutta kaikkea ihan hyvää.

Silkkaa tuhlausta

Mulla ei oo tapana kauheesti huudella mihinkään työhöni liittyvästä. Mutta joskus tuntee olevansa etuoikeutettu työskentelemään näin fiksujen ihmisten kanssa. 

"Elämänenergia toimii täysillä tässä ja nyt. Harharetket huomiseen vievät polttoainetta jonnekin avaruuden mustiin aukkoihin. Silkkaa tuhlausta." Täällä.

Ja koska tunnistan itessäni ihan hirmuisen paljon tätä huolehtimisen mestari, olen vähän huolissani. Siitä että pitäisi huolehtia vähemmän - ja hassutella enemmän.

"Worry is Like a Rocking Chair – Joel OsteenYou might be rocking away, and it might feel like you’re getting somewhere; but in the end, you are exactly where you started."  Täällä. Kuva samasta paikasta. 

-PS:

Mökötetään vähemmän ja lauletaan enemmän

Aijjai ku loistavaa. Kuulin tän tänään metroasemalla spotifyssa maanantai-soittolistalta ja oon koittanu ettii että mikähän se oikeen oli. Ku en sillon heti muistanu kattoa. Ja saatanpa hyvinki olla nähny nää livenäkin. Ehkä. Flowssa kesällä. Tai ainaki joku ihan samanlainen se oli.

Mutta kuunnelkaas. Ja ton alun yli sitte! Koska ku se rallatus lähtee kuulkaa pärähtämään korviin kylmällä ja mutruhuulia täynnä olevalla metroasemalla ni eihän siinä voi ku hymyillä. Leveästi.

Ku lähin rautatieaseman metron liukuportaita ylös niin viereisillä liukuportailla joku typykkä teki vielä jotain hymyilyäkin reteempää kuunnellessaan musiikkia.

Se laulo. Joo'o! Okei, se saatto olla hieman kehitysvammainen, mutta se oli hienoa se! Miettikää nyt miten hienoa ku ihmiset lauleskelis sitä musiikkia mitä ne kuuntelee. Mä kuuntelin kyllä siinä kohtaa Black eyed peasin Boom boom powta. Sen laulaminen oiskin ollu vielä reteempää! Noh, next time baybe.

-Piän sisko.

Joko ny on kevät?

Tuli meinaan ystäviltäni Aubinilta ja Willsiltä viestiä, että näin alkaisi olla... New spring collectionia mainostavat. Ja taas ois vaikka sun mitä. Harmi kun näiden riepujen ostaminen ei edistä kylppäriremppaa yhtään. Joka ei muuten edisty lainkaan. Tän päivän tarjouksen antaja ilmotti ettei viiti ajaa ku tuli niin paljon lunta. Se on sitä liiketoimintaa ystäväiseni! Mäki taidan ens viikolla hakee joka aamu Makuunista karkkia ja linnottautua sohvalle kun sataa lunta. Tai ei muuten vaan huvita. 

Tiesittekö muuten että Aubin & Willsin nettisivuilla on paljon muutakin ku vaatteita. Kiva blogi ja vaikka mitä. Ja onko niillä muka elokuvateatterikin? Haha. Kaikkee kivaa kuiteskin.

PS. Hiljaisuudesta huolimatta meille kuuluu hyvää! ... Jos yhtä penteleen diplomityötä ei lasketa.

-piän sisko.

PS. Isompi sisko: Joko meiän paketti on tullu? En oo muuten maksanu siitä. Vielä.

Uusi vuosi, uudet kujeet

Ajattelin opetella nörtiksi K:n jalanjäljissä. Tästä se lähtee...

-pienisisko.

Pienen kylpyhuoneen remontti

Oon nyt aikamoisen innoissani virtuaalisisustellut koko pitkän viikonlopun. Lähinnä meiän 2,1 neliön spa-osastoa. Siitä tulee varmasti hiano! Enää tekijä, rahat ja materiaalit puuttuu. Mutta ne on vaan hienosäätöä. Suuret linjat alkaa hahmottua... Meiän kylppärihän on ihan tosi pieni. Pikkuruinen suorastaan. Se ei kuitenkaan tarkota että sitä ois ihan ilmasta rempata. Mutta koska neliöitä on noin vähän niin lattiaan aiotaan ostaa vähintäänkin jotkut smaragdilaatat. Koska 2 neliötä norsunluutakaan ei voi maksaa kovin paljoa...

Google sketch upissa hahmottelin tätä spa-osastoa ja tällasta siitä ehkä aikoo tulla. Tai sitten mahdollisesti wc-pönttö ja lavuaari ois suihkun paikalla ja suihku lavuaarin paikalla. Mutta näin nyt alkuunsa lähin miettimään. Laatat tai mitkään materiaalit ei pidä paikkaansa, niitä pitää miettiä vielä erikseen. 

Laajennushaaveista ollaan luovuttu ihan vaan rahan puutteen vuoksi. Siihen tarvis kaiken maailman luvat ja pelkästään se laajennusprojekti maksais noin tonnin enemmän. Siihen sitten tietty tupla työhinta ja materiaalit niin se ois varmaan semmonen reippaasti yli 10 kiloeuron juttu. Eli ei ehkä nyt. 

Ideana kuitenkin siis se, että pöntön päälle jos saisi jatkumaan n. 30cm leveän tason. Sen pitäis olla sen verran korkeella että vessan mahtuis vetämään/painamaan. Ja pitäis pohtia tuo pöntön huolto. Että miten paljon se tarvii tilaa ympärilleen. Tai jos pöntön vasemmalla puolella ois kaponen hylly, niin tasoon vois harkita jotrain saranasysteemia. Että se nousis tuohon lavuaarin päälle huoltotoimenpiteiden ajaksi ettei ihan koko tasoa tarvis purkaa jos tulee jotain. 

Kulmassa olevat putket siis koteloidaan pois näkyvistä ja kattoa madalletaan n. 20 cm jotta sinne saa sähköt piiloon. Suihku tulee varmaan ihan vaan verhon taakse. 

Alunperin aattelin että haluun vaan ison koko seinän kokosen peilin mutta hyvähän sinne on saada taakse putelit ja meikit. Ikealla on oikeinkin kiva godmorgon kaappi joten saattaapi olla että se hankittais. 

Peilikaapin yläpuolelle katon rajaan sais vielä ylöspäin aukeevan pyyhekaapin. Varmaankin Ikean Faktumin. Ja sen alle jotkut lamput. Ellei sitten löytäis tollasta teatteripeilityyppistä ratkasua. Ei hullumpi sekään. 

Tällasta tällä kertaa. 

-pienisisko.

Laiska sisustaa

Meinattiin että josko vihdoin rupeis saamaan noita valokuvia seinille. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, joten photoshoppailtu niitä nyt ainakin on. Saas nährä josko ne pääsis ihan seinälle asti.

Wescon roskiksestakin oon tässä vähän salaa haaveillu. Se oisi niin komia. Mutta se nyt on vaan tuommonen haave. 

Nyt kun tässä ryhdyin oikein suunnitteluhommiin, niin löysin paljon paremman idean valokuvien ripustamiseen kun jotkut valokuvakehykset. Ne on niiiin 2011...

Kuva täältä

.pienisisko.

Warm up and become a ballerina

Eksyin tänään balettitunnille. Aktiivisen (jos se nyt koskaan sellaista olikaan) balettiharrastuksen päättymisestä on reilu kymmenen vuotta, joten pienenä shokkinahan tuo tuli. Eksyminen tapahtui siis aivan vahingossa, koska luulin meneväni balletoneen, mutta ajatus kevyestä joogamaisesta jumpasta muuttuikin ihan oikeaksi balettitunniksi. Ei ne muut tytöt siellä nyt ihan mitään prima ballerinoja onneksi ollut, mutta oli niillä tossut, trikoot ja nutturat, osalla oikein balettipuvutkin.

Nuoruuden balettiharrastuksen verestelyn lisäksi opin tänään kantapään kautta, miksi ennen mitä tahansa liikuntasuoritusta pitäisi lämmitellä. Menin tunnille täysin kylmiltään (moka!), ja jo ensimmäisten tendujen ja rondejen jälkeen alkoi pohkeitten krampit ja jalkaterien suonenvedot. Ei hyvä. Tunnin jälkeen oli vaikeuksia kävellä kotiin ja huomenna voi tehdä vielä kipeämpää.

Balettiharrastuksen uudelleenaloittamisen takkuilemisesta syytän siis täysin kylmiä lihaksiani. Jos vielä ensi viikolla uskaltaudun samaan paikkaan, olen varmasti todella lämmin, vetreä ja hyvä. Muistakaa siis lämmitellä.