sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Päivä pienensiskon matkassa


Elias on normaalisti aika touhukas pieni koira, mutta aamuisin se keskittyy olennaiseen. Pentuna se vielä jaksoi herättää muun väen ja kun kaikki oli ylhäällä Elias valtasi sängyn köllöttelyynsä. Nyt se tykkää ihan vaan köllötellä siihen asti että tuulihousut kahisee ja se pääsee ulkoilemaan. Niin tapahtui myös eilen.

                          

Ilta oli mennyt aika pitkäksi kavereiden kanssa Vantaan yössä, eli oli melkoisen hämmentävää herätä auringonpaisteeseen. Niin kuitenkin kävi. Kymmenen maissa vetästiin maitokahvit ja ruisleivät aamupalaksi ja suunnattiin äkkiä ulkoilmaan. Ettei vain katala aurinko ehtisi hävitä. 

                           
                          

                          

                          

Suunnaksi otettiin normilenkistä poiketen kaivopuisto, mutta päätettiin pysähtyä ensin Eiran valtavaan koirapuistoon. Eirassa on aika paljon kaikkea hienoa, mutta tuo koirapuisto on kyllä yksi hienoimmista jutuista. Vähän eri kuin meiän Torkkelinmäen pienen pieni puisto. 

                            


                           

Joulukuun kolmantena harvemmin on terassikelejä nähty, mutta nyt nähtiin. Siksipä yksi itsensä melkein uuvuksiin juossut koira ja kaksi muuten vaan janoista ihmistä oli kovin onnessaan löytäessään Cafe Caruselin terassin ja vuoden viimeiset terassijätskit.

                             

Ruuaksi oli taas vaihteeksi wokkia. Se on aika hyvä vaihtoehto näin ennen joulua keventäville. Lihat suikaleiksi ja kasvit palasiksi ja pannuun. Perään pussillinen jotain maustesoosia ja sitten vaan syämään.

                             

                                     

                             

Ilta näytti aika samalta kuin aamukin kun hyperaktiivinen koira oli onnistuttu väsyttämään. Ennen nukkumaanmenoa katteltiin vielä Kings speech ja syötiin ihan liikaa irtokarkkeja (kuvassa ei tosin King´s speech vaan avaraluonto ja Eliaksesta kovin ihmeellinen lintu). Se oli semmoinen päivä se. Ja kiva olikin.
 
                              

2 kommenttia:

  1. (1) Elias on hassu. Ja ihana. Mulla on sitä kauhia ikävä. (2) on tosi hassunhauskaa ja ihanan epäjoulukuumaista syödä jätskiä. ulkona. haha. (3) vitsi toi teijän tv-systeemi on hiano! tuostako me päästään seuraamaan linnanjuhlia? hih.
    -isosisko

    VastaaPoista
  2. (1) Elias on vallaton. Kohtahan te näätte jo! (2) Jätski oli hyvää. Joskin kauheen kallista ja aika joulukuumainen koostumus. Eli sulanutjäätynyt koostumus. (3) Todellakin linnanjuhlat katotaan screeniltä. Illan menyy on vielä hakusessa-

    VastaaPoista