Kauniimpia kuvia elämästä

Pitäis ehkä ihan suosiolla jättää tuo kuvien ottaminen niille ketkä sen taitaa. Itse oon ihan liian kärsimätön opettelemaan. Vaikka ois aika pätevä opettaja ihan kotona. 

K on ottanut ihania kuvia mm. meidän kotiympyröistä ja remppakuviosta ja laittanut niitä tänne. On se vaan aika taitava. 

Mulla (eli pienellä siskolla) on tänään melkein vapaapäivä ja suuntaan kohti Kumpulaa kattomaan tolle vihdoin työllistyvälle siskolle kenties uutta kotia. Saas nähdä josko meistä tulee vihdoin melkein naapureita. 2,9 km näytti olevan kiven heitto ovelta ovelle. 

Raakaa suklaata

Niinkuin tuossa aikasemmin jo kertoilin, olen kovasti viime aikoina lueskellut kaikenlaisia superfood- ja muita terveysintoilublogeja. Yksi kiva on Trendin sivuilla oleva Kiitos hyvää.  Vähän sielläkin menee jutut välillä hifistelyksi, mutta kivoja reseptejä ainakin.

                               

Tämmöisestä hippeilystä intoutuneena meillä on viime aikoina mutustettu raakasuklaata. (Ja yksi kpl Aladdin suklaarasioita sekä aika monta joulusuklaa-konvehtia. Mutta ei niistä sen enempää.) 

Raakasuklaa on kyllä loistavin keksintö sitten tavallisen suklaan. Sen tekeminen on oikeesti todella helppoa. Eli kaakaovoi/kookosöljy vesihauteessa nestemäiseksi, sekaan raakakaakojauhe, hunajaa (tai muuta makeuttajaa) ja jos haluaa niin vapaavalintaisia nibsejä. Eli rouskuvia palasia. Ne voi olla esim. kaakaonibsejä, pähkinää tai kuivattuja marjoja. Goji-marjat sai jäädä vielä kaupan hyllylle. Ne on kuitenkin vähän too much minusta. 

Ihan halpoja raaka-aineet ei ole, mutta riittosia kylläkin. Ja me ollaan tässä pitkin viikkoa ostettu nuo niin ei kirpase kerralla ihan niin pahasti. Punnitse & Säästästä ja Ruohonjuuresta ainakin saa. Noin 13 euroa maksaa puoli kiloa kaakaojauhetta, kaakaovoi on n. 20 e puoli kiloa ja pähkinät maksaa sitten muutaman euron. Mutta raakasuklaata ei kovin runsaalla kädellä edes jaksa syödä, eli nuo ainekset riittää jo tosi pitkäksi aikaa. 

Eka setti tehtiin äsken silikonimuotteihin ja tuli ihan pikkasen liian tujua tavaraa. Nyt kokki numero kaksi koittaa onneaan josko tulisi hiukan vaaleampia versioita. Hyviä ne on kummiskin. Ja terveellisiä. Parasta niiden tekemisessä on helppouden lisäksi se, että kaakovoiset kädet voi lätkiä vaikka ympäri naamaa tai käyttää omia sormia huulirasvana. Toimii!

Terveisin,

pienisisko

Päivä pienensiskon matkassa

Elias on normaalisti aika touhukas pieni koira, mutta aamuisin se keskittyy olennaiseen. Pentuna se vielä jaksoi herättää muun väen ja kun kaikki oli ylhäällä Elias valtasi sängyn köllöttelyynsä. Nyt se tykkää ihan vaan köllötellä siihen asti että tuulihousut kahisee ja se pääsee ulkoilemaan. Niin tapahtui myös eilen.

                          

Ilta oli mennyt aika pitkäksi kavereiden kanssa Vantaan yössä, eli oli melkoisen hämmentävää herätä auringonpaisteeseen. Niin kuitenkin kävi. Kymmenen maissa vetästiin maitokahvit ja ruisleivät aamupalaksi ja suunnattiin äkkiä ulkoilmaan. Ettei vain katala aurinko ehtisi hävitä. 

                           

                          

                          

                          

Suunnaksi otettiin normilenkistä poiketen kaivopuisto, mutta päätettiin pysähtyä ensin Eiran valtavaan koirapuistoon. Eirassa on aika paljon kaikkea hienoa, mutta tuo koirapuisto on kyllä yksi hienoimmista jutuista. Vähän eri kuin meiän Torkkelinmäen pienen pieni puisto. 

                            

                           

Joulukuun kolmantena harvemmin on terassikelejä nähty, mutta nyt nähtiin. Siksipä yksi itsensä melkein uuvuksiin juossut koira ja kaksi muuten vaan janoista ihmistä oli kovin onnessaan löytäessään Cafe Caruselin terassin ja vuoden viimeiset terassijätskit.

                             

Ruuaksi oli taas vaihteeksi wokkia. Se on aika hyvä vaihtoehto näin ennen joulua keventäville. Lihat suikaleiksi ja kasvit palasiksi ja pannuun. Perään pussillinen jotain maustesoosia ja sitten vaan syämään.

                             

                                     

                             

Ilta näytti aika samalta kuin aamukin kun hyperaktiivinen koira oli onnistuttu väsyttämään. Ennen nukkumaanmenoa katteltiin vielä Kings speech ja syötiin ihan liikaa irtokarkkeja (kuvassa ei tosin King´s speech vaan avaraluonto ja Eliaksesta kovin ihmeellinen lintu). Se oli semmoinen päivä se. Ja kiva olikin.

 

                              

Viiden klubi ja rekiretki

Tämä juttu oli ihan unohtunut bloggerin uumeniin, mutta kerrotaan eräästä marraskuun launtaista nyt kuitenkin.

Silloin oltiin K:n kanssa treffeillä. Me ei todellakaan käydä kovin usein treffeillä ja edelliset saattoi hyvinkin olla meiän ekana vuosipäivänä Lappeenrannan Mäkissä. Jeah!

No parempi myöhään kun ei milloinkaan. Kiva lauantaipäivä piti oikeestaan paketoida "treffeiksi" ihan vaan siitä syystä että K tuskin ois suostunu lähtemään Club for Fiven joulukonserttiin ihan vapaaehtoisesti. Tokikaan en kertonu että kyseessä on joulukonsertti. Kjäh. Mutta pieni huijaus ei haitannu, koska konsertti oli ihan tosi hyvä. Oikein itekin yllätyin. Siis oikein lämpöisesti voin suositella sitä joka iikalle. (Helsinkiläisten harmiksi joulukuun Savoyn konsertit on jo ilmeisesti loppuunmyyty.)

Onnea ja Joulupalloja (Onni on... nro 27)

Satuin Helsingin Akateemiseen muutama viikko sitten kun herrat Arne & Carlos olivat tulossa esittelemään kirjaansa nimeltä Joulupallot. En ihan kerennyt jäädä heidän puheenvuoroaan odottelemaan, mutta kirjaan ehdin tutustua ja melkein ostaakin. Piheys tulis kuitenkin vastaan, mikä ehkä hiukkasen kadutti myöhemmin, koska nuo pallot olivat vaan jotenkin niin ihanan jouluisen pehmeitä ja sympaattisia.

Onneksi I:n äiti bongasi Kalevasta jutun joulupalloista ja niiden kehittäjistä, ja olipa Kalevan toimitus ollut niin nokkelana, että oli liittänyt oikein ohjeen jutun mukaan. Olenkin hyvin pääsyt Joulupallojen kutomisen makuun, kiitos sanomalehti Kalevan ja Arnen & Carloksen. Nyt pitäisi vaan olla kotona kuusi tms, johon näitä voisi ripustella.

Kuusen kantoon en ihan vielä kuitenkaan ryhdy, sillä toinen onnen aihe pitää sisällään kodin pakkaamista pahvilaatikoihin ja muuttoa eteläiseen Suomeen. Eilen selvisi nimittäin tulevaisuuden työkuviot, ja erityisen onnellinen tilanne on siksi, että pääsen asumaan jälleen -lähes kuuden vuode eron jälkeen- pienensiskon kanssa samaan kaupunkiin. Tai no, jos nyt ei ihan samaan kaupunkiin niin ainakin samaan maakuntaan. hih.

Tällä hetkellä onni onkin epävarmuuden loppumista sekä pehmeän ja punaisen joulun odotusta...ja hiukan myös etelään muuttoa.

Joululahjastressin minimointi

Olen kuulkaas hyvissä ajoin liikkeellä joulutontun tehtävissäni. Eikä vielä juurikaan yhtään hikoilua osotoskeskushulinassa. Vaikka äsken vähän ison siskon kanssa käytiin tutkailemassa pohjoisen joululahjatarjontaa ihan Stockmannilla asti. Oon meinaas Oulussa työhommeleissa hetkisen ja oli luppoaikaa moikkailla tuota suurempaa siskoa. Kiva oli reffata, terkkuja vaan!

Mutta joululahjoja olen klikkailut kotiin täältä. Tai ei mitään klikkailut, vaan ihan rahalla maksanut mutta kuiteskin. Sieltä niin, intterwebistä suoraan kotiovelle. Toivottavasti tulevat ennen joulua.

Itelle ostin joululahjaksi loppuneen tilalle uuden puuterin. Jes. Postimaksu oli ilmanen ja puuterin hinta ehkä 30% halvempi kuin Suomen kaupassa. Eli Win win. (On muuten hyvä elokuva. Siitä voisin kirjoittaa myös joku päivä)

Marraskuu, mikä ihana tekosyy

En tiedä montaakaan Suomen marraskuuta rumempaa asiaa. Alkuun olin ihan fiiliksissä tästä pimeydestä ja kynttilöiden sytyttämisestä ja höyryävistä teekupeista ja jouluvaloista ja ties mistä. Mutta, noh let's face it: onhan tämä nyt ihan perseestä. Anteeksi ruma sana. Mutta ruma se on marraskuukin.

Viimeisen kuukauden aikana oon neljä viidestä työpäivästä ollu aivan rikki siihen millä tolalla tämä maailma makaa. Ja sinä viidentenä päivänä oon muuten vaan angstannu että mikä musta tulee isona ja mikä on mun elämän tarkotus. Perjantaisin oon sitten ollu noin klo 16-19.30 innoissani viikonlopusta ja viimeistään siinä kasin paikkeilla huomannu, että hitsit, huomenna on lauantai ja sitten onkin jo melkeen maanantai. Kerrassaan mahtavaa hetkeen tarttumista. 

Ja kaikki vaan siksi että marraskuu on ruma kuu. Marraskuussa ei voi olla iloinen. Eilen koitin ihan aidosti ja oikeasti hymyillä koko päivän. Ja voin kertoa että oli vaikeeta. Mutta kyllä mä melkeen onnistuin. Koitahan sinäkin!

On muuten ihmeellistä että kun googlen kuvahakuun laittaa marraskuu, tai vielä parempaa "ruma marraskuu", sieltä tulee vaan jotain heleitä kuuramaisemakuvia. Joo tervetuloa vaan Helsinkiin, ei paljon oo heleää kuuraa näkyny. 

kuva täältä ja alimmainen oma

-pienisisko.

Uudet karppiset

Ihan pakko ihan nopsaan vinkata, että uusi vähähiilihydraattisia leipiä eli Karppisia ois tulossa kauppoihin. Aika mahtavaa. Ne alkuperäset oli musta aika ällöjä ja pitäydyin tähän asti ihan vaan perusruisleivässä. Mikään suuri karppaja kun en ole. Mutta kyllä näitä voisin maistella. Ja säästellä vähän hiilarivarantoja sitten vaikka jouluun. 

-pienisisko. 

The Understudy

There they'd fallen asleep in T-shirts and underwear

on the freshly made bed, curled up

facing each other like parentheses.

Eilen ajeltiin I:n vanhempien kyydissä mukavan mökkiviikonlopun jälkeen Kuopiosta Ouluun, ja matkalla yksi hetki osoittautui mulle täysin erilaiseksi kuin muille matkakumppaneille. Hetki oli nimittäin se, kun David Nichollsin The Understudy kirjan viimeisen sivun viimeisen lauseen luettuani suljin kirjan ja pistin sen auton selkänojapussiin. Huokaisin hiljaa syvään ja tuntui, että olisi pitänyt puhua jollekin. Mutta muut matkalaiset katselivat maisemia ja olivat täysin tietämättömiä suuresta hetkestäni.

David Nichollsilla on uskomaton tapa kirjoittaa niin, että viimeisen sivun jälkeen tuntuu kuin olisi heitetty yhtäkkiä pois todella hyvien ystävien elämästä. Tosin se elämä oli varsin ihanaa niin kauan kuin sitä kesti. One Dayn jälkeen odotukset oli korkealla, mutta The Understudy oli kaukana pettymyksestä. Stephen C. McQueenin elämään elokuvamaisessa maailmassa oli jotenkin hämmentävän helppo samaistua, ja hitaasti lukijan sielua raapiva rakkaustarina piti otteessaan viimeiseen riviin asti.

Kirja ei sisällä elämäämullistavia pohdintoja tai tuo lukijalle sisältöä ajattelun syvimmillä tasoilla. Juuri siksi se olikin niin ihana. David Nicholls kirjoittaa arjesta ja elämän yksinkertaisuudesta kaikessa sen rutiininomaisuudessa ja yllätyksellisyydessä, pettymyksissä ja pienenpienissä onnen hetkissä.

Life seemed to be at its best,

its truest and most intense

when it most resembled life as simulated on screen:

full of jump cuts and slow motion,

snappy exit lines and gentle fades to black.

Vuohenjuustojuurespaistos ja kasa huonoja kuvia

Näin kovin hienoja ruokakuvia osaan ottaa. K oli kaupassa ja en ihan osannut käyttää kameraa. Laitan reseptin jos tuo on syötävää. Se selviää n-y-t nyt.

-pienisisko.