Vadelma-kinuskikakku

Meillä juhlittiin eilen I:n synttäreitä ja herran toiveesta valmistin juhlaväelle vadelmatäytekakun. Halusin kakkuun myös kinuskia, joten pienen googlettelun jälkeen sopiva resepti löytyi täältä. 


Itse en ole mikään suuri täytekakkujen ystävä, mutta tämä kyllä yllätti odotukset. Syynä oli varmasti tavallista kakkupohjaa  huomattavasti herkullisempi voi-sokerikakkupohja. Sinänsä ei niinkään yllättävää, että oikeaa voita lisäämällä saa leivonnaisesta kuin leivonnaisesta paremman makuista, mutta tätä aion kyllä suosia jatkossakin.

Palaan pian.

Olen maailmalla, mutta kohta saanen hommani valmiiksi ja matkaan kohti omaa sänkyä ja kotia. Kotiväkeäkin on jo vähän ikävä. Mutta tuliaisina mulla on melkeinpä painoa vaille valmis diplomityö. Sitten on aika sanoa hyvästit opiskelijaelämälle ja hypätä aikuisen saappaisiin. Jaiks. 

Onnelliseksi minut tekee silti ainakin ylläolevat asiat. 

T. pienisisko, joka on kohta jo aikuinen. 

Jouluvaloa pimeyteen (Onni on... nro 26)

Se on sitten marraskuu. I:n vastusteluista huolimatta päätin, että marraskuun alku on sen merkki, että voi jo alkaa ripustaa jouluvaloja ja valmistautua joulun aikaan.

Onni on jouluvaloja, kynttilöitä, villasukkia ja joulusuklaata. Niistä nautin nyt.


-isosisko

Ainakin vasarankäytössä parantunut (Onni on... nro. 25)

Onni on...ihana uusi harrastus. Oon lähtenyt nimittäin opettelemaan huonekalujen verhoilua, mikä on ollut sellaisena salaisena haaveena jo pidemmän aikaa. Tämä vanhanpuoleinen olkkarin nojatuoli on kovaa vauhtia saamassa uutta kangasta pintaan, ja itse oon työn etenemisestä ihan haltioissani!

Parasta kurssissa ei kuitenkaan ole tuo itse verhoilu (on nimittäin ajoittain melko verenpaineetnostattavaa puuhaa), vaan se että saa viettää 2x3h viikossa sellasten leppoisanmukavien ihmisten seurassa ainaisen kotona istumisen sijaan. Hauskinta ehkä on olla kurssin nuorin, ja se että kakkospaikkaa pitävä taitaa olla siinä 55+ kieppeillä... Ikäisteni seurassa en siis ole, mutta saanpahan ainakin kuunnella itseäni vanhempien ja kokeneempien viisaita ajatuksia useita tunteja viikossa.

Tällä hetkellä en voi sanoa, et osaisin vielä verhoilla kovinkaan hyvin - yllättävän hankalaa puuhaa välillä. Tähän mennessä oon päässy hyödyntämään tällaisia työkaluja vanhojen niittien poistossa - kamalaa hommaa, voin kertoa! Vasaralla oon hakannu niin paljon, että se alkaa jo sujua, jeee! Eilen pääsin myös ompelemaan teollisuusompelukoneella, mut se vaatii pikkasen vielä reeniä.

Pikkuhiljaa se työ etenee, ja ensimmäinen pala alkaa jo vähän muistuttaa uutta tuolia. Valmis lopputulos paljastunee tässä ennen joulua...

Onni on... (nro 24)

Aamulla on tätä nykyä aika pimeää ja valot on aivan liikaa (K:n sanoin Monday in your face). Siispä kynttilät on aika loistava idea. Aamu alkaa edes hiukan pehmeämmin.

Onni on aamun ensimmäisen kynttilän valo.

Onni on...(nro 23)

Lyhyestä virsi kaunis. Onni on yhdessä jaetut aamut, jolloin hesarin lukemisestakaan ei tule riitaa. Kuva on vinksin vonksin, jotta sinä, rakas lukijani saisit niskajumppaa. <3

Syksyn ykkösvälipala

Silloin kun pimeetä tulee ennen kuutta ja maha mököttää aamupalasämpylöitä ja mäkkilounasta, on välipalalla astetta enemmän väliä. Kun oikein mietin mitä tekisi mieli ja lueskelin jos jonkinnäköisiä raakaruoka- yms. blogeja, päädyin johonkin missä ei ole maitoa eikä vehnää. Pelkästään kaikkea hyvää ja rouskuvaa.

Myönnettäköön että näitä ruokajumalablogeja lueskellessa tuli semisti semmonen olo että voi hyvänen aika jos syöminen on noin hankalaa niin kannattaako edes vaivautua. Mutta monissa niissä on ihan pointtia. Ruuastahan pitäisi tulla sekä hyvä mieli että olo. Ja tästä tuli.  Olkoon se siis mun henkilökohtainen superfoodini.

Ja vaikka suklaa on aika hyvää, niin ehkä tällä voi joskus korvata edes pari palaa. Siispä - omenaluumuherkku, olkaa hyvät.

1 suomalainen omena (kaikki ainekset mielellään tietty luomua/ muuten vaan onnellisia)

kourallinen kuivattuja luumuja

kourallinen pilkottuja pähkinöitä

kanelia, kardemummaa ja muita jouluisia mausteita

hunajaa

- Omena, luumu ja pähkinät paloiksi. Päälle hunajaa ja mausteita. Kasa kuppiin ja syksyn ykkösvälipala olkoon valmis.

PS. Mulla ei todellakaan ollu mitään luomuaineksia, mutta oishan se toki kiva jos olis ollut. Pitäis myös ehkä ulkoistaa toi kuvaaminen niille (tai sille) joka sen osaa. Oon aika huono.

Onni on... (nro 22)

Parhautta on olla tiistaisin yksin kotona kun K on opiskelumatkoillaan Lappeenrannassa ja Elias köllöttelee lattialla rauhassa. Sillon telkkarista tulee lemppariohjelma ja kynttilät palaa. Syksy saa tulla ja viipyä pidempäänkin. 

Onni on pienissä hetkissä. Juustonaksuissa ja omassa rauhassa. 

T. pienisisko.

Valloittava villa

Taas huomaa että on syksy, kun oon jälleen täydellisesti hurahtanu kutomiseen. Jännää miten sitä kesällä ei tuu mieleenkään ruveta luomaan silmukoita ja väkertämään jotain pisteleästä villalangasta. Mutta kappas vaan, kun illat alkaa pimetä, niin villalanka alkaa tuntua ihanan pehmeälle, turvalliselle ja kotoisalle materiaalille.

Tälle syksyä on valmistunu jo ties kuinka monta pipoa ja yks neulepaita. Vaatekappaleihin hetkellisesti kyllästyneenä, keksin tehdä tällaisen hienon ruukunpäällisen. Ja seuraavana tulossa tyynynpäällinen. Pitänee varoa, ettei oo kohta koko koti neulomusten peitossa, heh-heh.

I varmaan jo aattelee et oon ihan päästäni vialla, ku niin intohimoisesti vaan kudon. Mutta antaa sen kurtistella kulmiaan ja myhähdellä minkä kerkiää. Mulla vaan puikot viuhuaa!

Oikeaa elämää

Kävin tänään Suomalaisessa kirjakaupassa työjuttujen perässä ja tajusin että tänään haluan lukea kirjaa. Ahistaa tämmönen ikuinen tietokoneen käyttö. Tuntuu ettei tässä elämässä tuu nykyään muuta tehtyä kun istuttua tietokoneen ääressä. Töissä kaiket päivät ja illat kaiken maailman juttuja lueskellen. 

Ihan oikeesti todella rasittavaa. Varsinkin kun tä tietokone on ihan juntturassa. Tuntuu että mieli on ihan yhtä jumissa kun tä jumittava konekin. Kulkee vähän niinku hidastetussa elokuvassa. R-a-s-i-t-t-a-v-a-a. Ei mulla  sinällään oo mitään tietokoneita tai nettiä vastaan, mutta joskus vaan tulee raja vastaan tämmösen virtuaalisuuden kanssa. Tässä yks päivä huusin K:lle että nyt jumankauta laitetaan nä koneet kiinni ja tehään jotain oikeeta, jotain millä on jotain väliä. Keitettiin sitten kahvit ja syötiin pullaa keittiön pöydän ääressä. K oikein napitti kauluspaidan ylänappia myöten kun oli niin perinteinen tilanne. 

Ja se on musta sata kertaa oikeempaa elämää kun päätön netissä leijuminen. On sillekin tietysti aikansa ja paikkansa, mutta se paikka on jossain muualla kun mun elämässä 12 tuntia päivässä. Eikä me nyt ihan jatkuvasti ollakaan koneella niin paljoa, mutta ihan tosi paljon kuitenkin. K kun nyt sattuu olemaan tommonen nörtti. Anteeksi, datailija. 

Nyt siis laitan linssikeiton liedelle, sytytän kynttilät ja luen kirjaa. Sitä ennen rapsuttelen vähän mun lempikoiraa. Sillä on hieman rankkaa kun se ei saa enää hyppiä sänkyyn köllimään. Tänään oon siis komentanu sen alas tempur-tyynyltä köllimästä noin 12 kertaa. Raukkaparka.