Viime aikoina kirjoittaminen on ollut vähäistä. Lähinnä
siksi, ettei ole tapahtunut juuri mitään mainitsemisen arvoista. Nyt on
tapahtunut. Sellaista, mistä ajattelin ensin pysyä visusti hiljaa, mutta
myöhemmin totesin, että se olisi hölmöä. Koska se on vaan elämää sekin.
Tähän
astisen elämän tärkein parisuhde saatettiin päätökseen. Melko lailla sulassa
sovussa ja ilman suurta draamaa. Mutta kuitenkin.
Elän elämääni pitkälti musiikin kautta, ja erityisesti nyt
oon huomannut miten valtava merkitys musiikilla on mielialaan, ajatteluun ja
koko fiilikseen. Eron jälkeen olis kai oikeutettua vetää verhot kiinni ja
vollottaa pimeässä kuunnellen all-by-myselffiä tai jotain muuta yhtä
itsetuhoista. Monet varmasti tekee näinkin. Itse en siihen halua suostua.
Toisaalta myös joku Beyoncen ”Single Ladies” olis ehkä tähän hetkeen vähän too
much.
Oon ajautunut kuuntelemaan musiikkia, joka tekee itselle vähän
haikean olon, mutta josta löytyy myös sellainen toivon pilkahdus. Anna Puun
Kaunis Päivä, Lauluyhtye Viiden Maaliskuun musiikkia ja Haloo Helsingin
Viimeinen Maalissa osuu aika hyvin yksiin oman elämäntilanteen kanssa. Ja
SMG:n Kaunis Marjaana on samaan aikaan ajatuksia herättävä ja hymyilyttävä.
Onhan noita muitakin. Oikeestaan lähes kappaleesta ku kappaleesta pystyy
löytämään juuri sen sanoman minkä haluaa kuulla. Ja se musiikissa onkin aika
hianoa!
Sitten ihan yhtäkkiä, pieninä hetkinä elämä tuntuu
hymyilevän ja olevan täynnä mahdollisuuksia. Joista mihinkään ei tarvitse
kuitenkaan tarttua heti. Jos ei just nyt huvita. Silloin kun tulevaisuus on
tuntematon ja mennyt on pyyhkäisty pois, on vähän niin kuin pakotettu elämään tässä hetkessä. Ja mukavalla musiikilla se hetki on yleensä hyvä.
- ~ - ~ - ~ - ~ -
Pakko vielä lisätä pienellesiskolle tämä Jipun Kaksi kauneinta. Vaikka onkin vähän surumielinen. Mutta mulla on maailman paras
pienisisko. Ja se on maailman tärkein.
Kuvat weheartit ja touchpuppet
Oi ei. Mua vieläki ihan itkettää ku luen tätä. Ja piristää. Onneks äiti ja isä päätti tehdä meitä kaksi.
VastaaPoista