{ muutto }

Iso- ja pienisisko on päättäneet virtuaalimuuttaa Lilyn puolelle.

Sieltä löytyy nykyään moni meidän omista lemppareista joten kiva päästä vähän lähemmäs. Harvemmin enää tulee bloggerin kautta blogeja seurattuakaan eli helpottuu samalla meidän virtuaalisurffailu.

Jatkossa Kuin kaksi marjaa löytyy siis täältä eli osoitteesta: http://www.lily.fi/palsta/kuin-kaksi-marjaa

-pienisisko & isosisko.

Mistä on viimeiset työreissut tehty?

Melko painavana vaakakupissa mun töidenlopettamispäätöksessä oli työreissut. Eli ne päivät kun nukutaan hotelleissa tai mökeissä hyvällä tuurilla yksin, huonolla kaksin, ja ikävöidään kotiin. Huolehditaan että pärjääköhän se Elias nyt varmasti, syödään liikaa, juodaan liikaa ja jutustellaan ihmisten kanssa hiukan liian myöhään. Ne päivät kun on sellainen olo että kello saisi kiitää nopeemmin ja haluisi jo olla jossain muualla. Kotona. 

Viimeinen työreissupäivä on tällä erää jota kuinkin kaheksaa tuntia vaille pulkassa. 

Se oli tehty...

lempparityökengistä...

tajuttoman kauniista aamuista...

ei niin kovin vaihtelevista junamaisemista...

hiukan masentavista junaeväistä... (Miksi ihmeessä noi keksit on yksittäispakattuja. Ryhdisty VR! Heittäydy hulluksi ja tarjoa matkustajien sormien kliispaamia korvapuusteja.  )

niitten kaikkein tärkeimpien kuvien kattelusta ja ikävöinnistä...

Niistä on viimeiset työreissut tehty. 

Tervetuloa loma.

-pienisisko. 

Stay hungry. Stay foolish.

Melko tasan päivälleen vuosi sitten oli mun ensimmäinen työpäivä uudessa, ihka ensimmäisessä, vakituisessa työsuhteessa ja ekassa oikeassa työpaikassa. Kun samana päivänä mut vakuutettiin asuntosijoittamisen järkevyydestä, päätettiin pikkuisen haparoivin askelein K:n kanssa alkaa etsiä meiän omaa kotia. Kuukausi myöhemmin se löytyi ja yhtäkkiä mulla oli pienissä käsissäni vakituinen työsuhde ja melko iso asuntolaina ja oma remppaa vaille valmis koti.

Nyt, vuotta myöhemmin, elämä on ottanu vielä suurempia jättiharppauksia sivulle-, taakse- ja eteenpäin. Asuntolainanpuolikas lämmittää mieltä edelleen, mutta omasta kodistani maksan tätä nykyä siskon kanssa yhteistä vuokraa. Kivoja koteja silti molemmat. Myöskin elämäni tärkein työpaikka saa kesän jälkeen jäädä ja polvet täristen lähden katselemaan mitä muuta maailma voisikaan näyttää. Se jännittää aika kovasti. 

Eilisillan ja yön mustista ajatuksista ja murheiden laaksoista huolimatta, tänään mieli on kepeempi kuin ehkä koskaan. Semmonen olo, että hitto oon tehny hyviä juttuja elämässä. 

Vanhojen isojen ihmissuhteiden jälkeen pienensiskon elämään on tullut ihmisen mentävän aukon täyttävä kovin tärkeä tyyppi. Juurikin se elämäni ihminen. Heti siihen isonsiskon ja muiden tärkeiden viereen. Kuluneen kevään aikana oonkin ihan oikeesti joutunu myöntymään sille typerälle sanonnalle, että kun sulkee takanaan ovia niin vasta sitten voi avata uusia. 

Mutta kyllä tä mitä hittoa mä haluun tehdä isona -ihmettely silti pelottaa. Varsinkin kun taskussa tosiaan lämmittää melkonen asuntolainanpuolikas. Se hiukan rajoittaa tekemästä jotain ihan edesvastuuttomuuksia. 

Steve Jobs, rauha vaan hänen muistolleen, piti joskus männä vuonna melkosen puheen Stanfordin valmistujaisissa. Täytyy myöntää että muutama kyynel vierähti poskelle ku näin irtisanoutumisen jälkeisen päivän aamuna sitä kuuntelin matkalla töihin. Vaikka pelottaa ja hirvittää niin joskus kipeetkin ratkasut vaan silti tuntuu oikeilta. 

(Sitaatit on lainauksia Steve Jobsin puheesta Stanfordin yliopiston vuoden 2005 valmistujaisissa)

-pienisisko. 

Just sitä ruokaa (Onni on... nro. 30)

Onni on saada syödä just sitä ruokaa mitä tekee mieli. Tämä todistettiin eilen pienensiskon kanssa yhteisvoimin, ku oltiin ensin - tapamme mukaan - haahuiltu tunnin verran ympäriinsä sopivaa ruokapaikkaa etsiskellen. Useitten ravintoloitten ovella käytiin kääntymässä pois ja vielä useemmat tyrmäättiin jo ilman lähempää tarkastelua.

Ongelmaa ei oltu ratkaistu viel senkään jälkeen kun oltiin löydetty sopiva paikka (Don Corleone Kampissa). Päätettiin syödä puoliksi salaatti ja joku pastahässäkkä. Salaatin valinta oli helppo, pastan ei.

Pohdintadialogi tiivistettynä:

Isosisko: Toi kakskytviis (25) kuulostaa hyvälle, otettaisko se?
Pienisisko: mhmm...nii.... (kuiskaten) Mitähän toi vieres oleva syö? Haluun sitä.
Isosisko: En kyl tiiä, ei mun ehkä tota tekis kyl mieli...
- - - siskot miettii miettii - - - 
Isosisko: Eiks toi kaksvitonen nyt kuulosta kuitenki aika hyvälle? Otettaisko se?
Pienisisko: Siin on "kermaista pestokastiketta", en oikeen siit sit tiiä. Mikä hitto toi ton viereisen ruoka on? Sairaan hyvän näköstä.
Isosisko: No kysy silt.
Pienisisko: (vieruspojalle) Hei anteeks, mut mikä toi sun annos on?
Vieruspoika: ööö....tä on numero kakskytviis, muuten en oikeen muista.

Otettiin annos numero 25 ja häränlihasalaatti. Mielettömän hyviä molemmat! Just sitä mitä teki mieli.

Ylälaidan kuvat we heart it

Ja tänään sain taas syödä sitä mitä halusin! Itsevalmistettuna tosin. Lämmin halloumisalaatti:

kesäkurpitsaa

herkkusieniä

parsakaalia

punajuurta

sipulia

jääsalattia

halloumijuustoa

oliiviöljyä

balsamicoa

mausteita (suola, mustapippuri, timjami)

Pilkotut vihannekset vaan pannuun oliiviöljyyn paistumaan. Sekaan balsamico ja mausteet. Halloumit kannattaa paistaa kasvisten "paistoliemessä" samalla pannulla, ni tulee niihinkin hyvää makua. Naminamnam.

Kun kissa on poissa...

... niin pienisisko naaaatiskelee.

Oon työreissulla jälleen kerran (onneks nä loppuu n. 7 tunnin päästä ees hetkeks!) ja vaikka kotoota poissaolossa ei oo mitään kivaa ni edes jotain iloa voi koittaa repiä siitä että saa levitellä vaatteita ympäriinsä. Oonkin vähän mietiskelly et miks hotelleissa on vaatekaapit. Ei kai kukaan oikeesti pura tavaroitaan niihin?? Kun ne voi ripotella lattiallekin. Tai miks säilyttää takkia henkarissa kun se voi lojua kaapin pohjalla ihan hyvin mytyssäkin.

Aikuisten potkupuku (Onni on... nro. 29)

Tää ilta on menny naaaautiskellessa, kun saan olla yksin (Elias-koiran kanssa) siistissä kodissa ja löhöillä tekemättä yhtikäs mitään. Päällä maailman paras en-tee-mitään-asu, elikkäs aamulla ennen töitä Hulluilta Päiviltä napattu One Piece jump in.

Tällanen potkupuku päällä voi tuntee olevansa jollain tapaa coolisti lapsi ja oikeutettu löysäilemään ja velttoilemaan. Juurikin sitä kaipasin pikkuisen onnen hetken tekemiseen. Koska onni on ottaa rennosti sillon kun sitä kaipaa eniten.

Kuvassa en ole minä, mut sama jump in -lököpuku mulla on. (kuva One Piece verkkokaupan sivuilta)

Onni on...(nro 28)

Välillä sitä elämässä pysähtyy kattomaan ympärilleen ja hymähtämään että hitsi ku menee hyvin. Maailmanvallottajahetkinä kaikki näyttää ihan pikkusen kauniimmalta ja valosammalta kuin eilen. Silloin tulee semmonen olo että hemmetti jos koko maailma olis yhtä fiksu ja hauska ja kaunis ja mahtava ku minä, niin kylläpä vaan menis muuten  hyvin!Sitä miettii että mitä nä kaikki täällä kulkee selkä kyyryssä ja suu mutrulla vaikka maailma on niin hitsin hiano paikka olla!

...Kunnes sitten lintu plöräyttää tavarat takaraivoon tai pakettiauto heittää kuralätäkön kaaressa päälle. Tai Elias säntää auton perään Helsinginkadulla ja talutushihna ratkee liitoksistaan.Ihan vielä tätä hurjaa paimentajaa ei kuitenkaan kutsunu ikivehreät lammasfarmit yläilmoissa. Puoltoista autoa se kerkes katsastaa tossa Hesarilla ennen ku se huomas jotain jännää siinä vapaudentunteessaan. Ja luikki kiltisti takas hihnaan kun vähän kutsu. Puuh.

Onni on tuntea joskus että koko maailma on meitä varten.

-pienisisko

Räpellä ite -taulut

Oon vähän tässä uuden kodin kunniaksi verestaäny photoshoptaitojani ja tehny ite tämmösiä tauluja. Tai nää nyt on vaan tämmösiä. Mutta tulee kuitenki halvemmaksi ku (kylläkin hirveen kivat) theresesennerholtit ja muut. Tä viinihomma on ihan googlen kuvahausta idealtaan varastettu ja sen oonkin itseasiassa jo luvannu muutenvaanlahjaksi keittiiöön yhelle siskojakin kovemmalle viininjuojalle. 

David Nichollsin One day on kaikessa hömppyydessään mahtava kirja. Siksi se ansaitsee päästä paraatipaikalle meidän uuden kodin seinällä. Jotenkin se sopii hirmuisen hyvin mun ja siskon elämänmyllerryksiin ja viime aikojen fiksuihin valintoihin. 

Kymmenisen vuotta sitten me vielä siskon kanssa oltiin kovasti toistemme hiuksissa kiinni. Revittiin ja potkittiin ja lyötiin minkä kerettiin. Pienisisko kärsi myös mustasta silmästä. Ihan niin rajusti ei enää tapella kun unohdan kaapin ovet ja ripsiväripurkit auki tai lainaan hiukan liikaa pinnejä ja sen sadannenensimmäisen pinnin. Tai edes sillon kun kahvinkeitin jää pesemättä ja leivänmurut pöydälle. Mutta pinnankiristämistä tämä seesteinen yhdessäasuminen välillä vaatii. Isolta ja pieneltä siskolta. Mutta hei, For you a thousand times over. 

-pienisisko. 

Tervetuloa takaisin

Kiva nähdä taas. Ison ja pienen siskon elämässä on tapahtunut niin isoja kuin hiukan loivempiakin mutkia ja u-käännöksiä, että blogi on ollut talvitauolla.

Kalliossa tiet on lumettomat, kadunmiehet kömpineet koloistaan Hesarille ja koirapuistossa tarkenee seistä ilman pipoa. On siis vihdoin kevät ja tuntuu varsin kivalta palata tännekin.

Isosiskoa ei tarvi enää moikata ihan pelkästään virtuaalisesti koska meidän elämien tukikohdat on seinän takana toisistaan. Vieläpä ihan ohuen pahviseinän. Eli meistä on tullut kämppiksiä! Täällä kirjoitetaan siis jatkossa meidän yhteisestä elosta Kallion kupeessa Helsingissä ja kivoista ja melko kivoista paikoista joihin elämä meitä keinuttelee.

Tervetuloa takaisin isosisko.



PS. Tiedän että on internetpoliisien mielestä tosi väärin kopioida toisen kuvia ilman lupaa. Anteeksianteeksianteeksi. Mutta Joeri de Schutter vaan on parempi kun minä. Ja halusin jakaa nämä kauneudet.

-pienisisko.

Vaahterajäätelö

Onko mulla vaan nälkä, vai vaikuttaako tämä Ben & Jerry's jätskiuutuus todella, toooodellaaa herkulliselle? Vaahterasiirappi ja pecanpähkinät kinuskiin yhdistettynä ei yksinkertaisesti voi olla muuta kuin toimiva kokonaisuus!

Pitänee testata.